perjantai 17. joulukuuta 2010

Hola frendos!

Lähtö on lähellä, toisin sanoen kolmen viikon päästä. Nyt olis hyvä aika ottaa yhteenveto tulevasta ja menneestä:

Mun nimi on Osku, ja olen alkoholisti. Se ei liity tähän mitenkään mutta tuntu tärkeelle sanoo se. Ei ny, homman nimi on se, että kaverini Jussin kanssa päätettiin jo keväällä että tulevana talvena ei anneta pakkasen paneskella itseämme ja suunnataan väljemmille vesille kaakkois-aasiaan muutamaks kuukaudeks heti kun budjetti ja aikataulut natsaa. Nyt on se hetki.

Itse blogista sen verran, että mulla on sairas perverssio kirjottaa kirja (sounds gay) ennen kuin kuolema minut korjaa, mutta koska se ei koskaan toteudu ajattelin tyytyä tähän blogiin. Teksti on siis kieliopillisesti ja moraalisesti täyttä kuraa, eikä todennäköisesti sisällä minkäänlaista informatiivistä painoarvoa, mutta oon maksanut parille kaverille että edes ne lukis tätä blogia niin saan hyvän mielen. Tää blogi on myös äärettömän näppärä siinä mielessä että ei tarvii erikseen kirjottaa kaikille mitä kuuluu ja mitä on tehny. Sen lisäks tätä voi olla mukava lukee reissun jälkeen itse. Ni!

Reissun päällä tarkotus olla siis reilu kolme kuukautta ja alustava (lue: alustava) suunnitelma eteneee seuraavalla tavalla: Bangkokista lennetään pariks viikoks Balille, sieltä Singaporen ja Kuala Lumpurin kautta Lake Toballe. Tobalta matka jatkuu Thaimaan saarille (Ko Samui, Phangan ja Tao). Jos vielä henki pihisee, olis tarkotus rynniä voimalla Thaimaan läpi pohjoseen Laosin puolelle. Laosin jälkeen vuorossa olis visiitit Kambodzan ja Vietnamin puolella. Jos päiviä riittää poikitaan vielä Thaimaan Changin saarelle nauttimaan viimeset saaren nimikko oluet. Sitten onkin todennäkösesti niin iso ikävä ystäviä, Jukaraista ja äitiä että otetaan suunnaksi Suomi Finland Isänmaa.

Katotaan löytääkö maalaispoika edes Helsinki-Vantaan lentokentälle. Paljon pitäis vielä tehä ennen reissua, tärkeimpänä näinkin riski-alttiille kaverille lienee toi matkavakuutus. Näihin kuviin ja tunnelmiin, tervetuloa seuraamaan vuoden 2011 odotetuinta jännitys,rakkaus,toiminta,kauhu sekä draamasarjaa tälle sivulle! Kiitos ja anteeksi.

-Osku