Hello everybody! Nha Trangista jäi käteen monta uutta kaveria, kolmen päivän darra ja murtunut varvas. Mun mielestä ihan hyvä saldo. Hyppään vähän ajassa taakse, ja muistutan viime bloggauksessa kertoneeni paikallisen kaverin Datin numeron hukkumisesta Jussin puhelimen varastamisen yhteydessä. Vaan voi kuinka pieni onkaan maailma, Kambodzassa tapaamani suomi-typy oli kaveerannut juuri samaisen Datin kanssa, ja blogini luettuani tämä ystävällinen sielu lähetti minulle Datin numeron ja saimme kuin saimmekin yhteyden toveriimme. Lähettiin pelaileen bilistä Datin ja sen kahden isoveljen kaa, no meidät haastettiin lopuks tietty Suomi-Vietnam maajoukkue otteluun, joka otettiin tietysti avosylin vastaan, ja jouduttiin vielä kairaankin voitto kotiin murskaluvuin 2-1 (meidän molemmat voitot tuli kun kaveri pussitti kasin väärään aikaan, mutta ollaan silti ylpeitä). Seuraavana päivänä koottiin futisporukka ja vuokrattiin komee kenttä missä käytii vähä höntsäilemässä, jouduin laittamaan Nepalin Tuhkimoiden paidan päälle ja olemaan oma tuttu ylivoimainen #77 kentällä (oliks tässä värikynää?). Tehot 0+1 ja murtunut varvas oli ihan hyvä saalis peliin joka päätty jotain 14-17, sen sijaan vastapuolen #8 Taavitsainen keräsi ottelussa selännemäiset 3+2 tehot. Parhaan pelaajan haastattelun voi lukea Vietnam Daily Newsin keskiaukeamalta.
Meidän hostellin pomo oli aika kunkku jäbä. Jussi oli ottamassa tatskaa ja juttelin ukon kanssa alakerrassa, oli ollu Vietnamin sodassa 1975-1979, kerto aika kovia kokemuksia millasta on olla tositoimissa ja tappaa, tai tulla tapetuks. Tatuointihommista kaveri oli sitä mieltä että on helpompi tappaa joku kun ottaa tatuointi, joten sekin arvosti meitä. Omalla tavallaan.
Buukattiin reissun ensimmäinen junamatka Nha Trangista Dong Haihin lähelle Laosin rajaa, mukava 14 tunnin sleeperi-juna, jossa oli ihan sängyt ja kaikki. Haikein mielin hyvästeltiin Dat+veljet, sekä mun suosikkijäbä Tom, suoraan Australian Brisbanesta, hienoja äijiä, kippin tats! Hypättiin junaan klo 02.36, pelti kiinni ja unta palloon. Matka oli äärettömän miellyttävä, ja meni tosi nopeesti, mutta perillä alko harmittaan kun sato vettä ja oli viilee. Napattiin taksi halpaan guest houseen, haaveena marssia seuraavana aamuna Laosin rajan yli jälleen kohti uusia seikkailuja.
Dong Haissa ei ollu oikeesti yhtään mitään. Muutama kilometri pohjoseen alkais DMZ(De-Militarized zone), eli alue josta yhä löytyy jenkkiarmeijan sinne aikanaan tiputtamia miinoja, ja joihin vielä näinäkin päivinä porukka tallaa ja menettää vähintäänkin jalkansa. Kiitos USA!
Sato vettä, oli kylmä, eikä siellä ollu mitään! Turisteja nähtiin tasan kaks, ei paljon englanninkielen osaavia sankareita, eikä kyllä muitakaan sankareita, jengi käyttää tätä lähinnä juuri samaan kuin mekin, eli etelä-vietnamista tänne, ja tästä Laosin puolelle. Yö oli helvetin kylmä, nukuin huppari, viltti ja peitto päällä ja silti oli kylmä. Tuli mieleen armeija-ajat ja pakkasaamut teltassa kun joku helvetin töhö on nukahtanu kipinävuoroon, olin jo huutamassa Jussille että nyt se vitun kamina tulille, kunnes 5.45 heräsin kellon soittoon, ja totesin että bussi lähtee puolen tunnin päästä Laosin rajalle. Hommahan meni vielä niin, että buukattiin illalla aivan sikahintanen lippu ensin bussi Dong Haista Laosin rajalle josta jatkobussi Laosin Savannakhetiin, tästä huvista maksettiin 15$. Pienenä selvennöksenä, Dong Haista kyyti rajalle maksaa ehkä 3$, ja kyyti rajalta Savannakhetiin 5$, mutta koska haluttiin äkkiä hemsvettiin täältä, eikä kiinnostanu sateessa lähtee säätämään enempää, olimme typeriä.
Aamulla hostellin eessä odotti vanha tuttu minibussi. Mun ja Jussin minibussi-kokemuksethan on äärettömän hyviä, ja alku reissun Medan-Lake Toba-kyydin jälkeen vannottiin että minibussilla ei enää mennä metriäkään. Sillon meitä oli muistaakseni 16 hengen minibussissa 20, ja matka oli äärettömän vittumainen. Eipä siinä, mielet kirkkaina hypättiin minibussiin, joka oli vielä suht tilava, tosin ei vielä vedetty lippua salkoon ja juhlittu, koska osattiin odottaa että pahin on vielä edessä. Niinhän se olikin ja jengiä kalasteltiin kyytiin joka risteyksestä ja tienvierestä, kun viimein kaikki istumapaikat oli täytetty, bongattiin vielä levinnyt minibussi matkalta, no tottakai tänne mahtuu, sisään vaan! Jos ykskin bussin tyypeistä olis puhunu englantia, olisin kysyny mikä on Aasian ennätys minibussiin ängettyjen ihmisten määrästä, nyt meitä oli 23 ihmistä ja vähintään 140-vuotias fossiili-vaari, jonka sain syliini istumaan. Jos sekin lasketaan ihmiseks, meitä oli siis 16 hengen minibussissa 24 tyyppiä, olipa rattoisa matka.
Rajalle kuitenkin päästiin, ja edessä tutut tullimiesten kuumotukset. Siis täällä vasta torspo-jengiä onkin rajalla, jumalauta kyselivät niin idiootti kysymyksiä, eikä tuntunu ymmärtävän että suomalaiset saa olla maassa kaks viikkoo ilman viisumia, vartin verran arvottiin taas onko kuva oikee, missä passi on myönnetty, mistä oon kotosin ja mistä tullu Vietnamiin. Ja sama rumba oli Jussin kohdalla. Vitun riisinpoimijat... Ongelmathan ei loppunu siihen. Päästiin Laosin puolelle ostamaan viisumia, kun Nekalan nappisilmä, FC Wanhan Tapin pistenikkari ja todellinen arjen sankari Jussi Ville Matias Taavitsainen toteaa ettei hänellä oo varaa maksaa viisumia. 35$ viisumista puuttu 6$, eikä mullakaan ollu rahaa enää kun päätin nostaa vasta Laosin puolella paikallista valuuttaa. Edes Jussin ovela ”rajan yli kenenkään huomaamatta”-yritys ei tuottanut tulosta, kunnes matkanjärjestäjän ominaisuudessa hoksasin Thaimaan valuutat rinkan pohjalta, ja selvittiin vaikeuksista huolimatta Laosin puolelle! Olipahan taas...
Laosin puolella palloiltiin rinkat selässä ja mietittiin onko meille oikeesti joku jatkokyyti täältä vai ei. No eihän meille jumalauta ole!!! Teki mieli soittaa sille mulkerolle joka myi meille liput, mutta koska ei ollu Laosin sim-korttia, se oli pirun vaikeeta. Napattiin mopotaksit ja sanottiin että bussiasemalle, halutaan Savannakhetiin, niin kaveri lähti ajamaan hirveetä rallia, ja parin kilometrin jälkeen edessä körötteli noin 35km/h etenevä paikallisbussi, joka oli menossa Savannakhetiin. X-asentoon bussin eteen seisomaan kuolemaa uhaten, ja bussihan pysähty heikoista jarruistakin huolimatta, onneks ei ollu enempää vauhtia. 4$ dollaria kyydistä passas meille. Bussin ”istumapaikat” oli täynnä, joten saatiin istua riisisäkkien päällä käytävällä, käyhän se näinkin,edessä rattoisat 8 tuntia. Bussissa oli meidän lisäks yks länkkäri, joka osottautukin heti kärkeen kaunista kotimaista ääntäväksi suomalaiseksi nuoreksi mieheksi, Mikaksi.
Nautinnollisen bussimatkan jälkeen Savannakhetissa lyötiin hynttyyt yhteen Mikan kanssa, ja lähettiin ettimään kämppää kolmelle salskealle herralle. Sellanenhan me löydettiin, yks parisänky yhteisellä peitolla ja normipeti, annettiin Mikalle oma sänky ja vallattiin Jussin kanssa hinttibunkkeri. Pyörittiin kylillä, käytiin syömässä ja illalla poolia pelailemassa, ei kovinkaan päräyttävä paikka, mutta ihmiset täällä Laosissa on kyllä koko Aasian ystävällisimpiä, siitä ei epäilystä. Pari iltakaljaa ja mentiin pehkuihin, katotaa mitä huomenna keksitään.
Aamun herätys oli vähintäänkin erikoinen. Naisellinen käsi (joka oli kyllä Jussin) halaa mua ja rutistaa lusikka-otteeseen, ja miehiset pelivermeet painautuu alaselkää vasten. Hetken aikaa mietin onko nyt jokin mennyt vikaan, mä en ollut eilen kännissä, mitä tapahtuu? Käänsin pääni ja kysyin Jussilta mitä helvettiä sää teet. Jussi oli vähintään yhtä hämillään kuin mäkin, ja kertoi nähneensä unta emännästään ja blaablaablaa. Mä taas oon melkovarma että Jussista on tullu hintti, ja se kokeili mua tollai varovasti ja mukamas vahingossa. Ovela paskiainen.
Viime bloggauksen ”high lightseissa” oli koira ja apina jotka ajo polkupyörillä. Tähän väliin tarvii kehua aasialaista logistiikkaa. Nyrkkisääntöhän on se, että kaiken voi viedä skootterin kyydissä; 6 henkisen perheen, 10 koria kaljaa, 1000 vesimeloonia, 15 000 kananmunaa ja Luhti- talopaketin. Minibussin kyydistä näin oman henkilökohtaisen suosikkini: kaksi elävää possua skootterin kyydissä pienissä häkeissä! Se oli niin äärettömän hieno näky että ei voinu kun nauraa ääneen, ja todellisena kliimaksina toinen possuista pudotti vielä paskat just meidän kohdalla, tässä touhussa on tyyliä! Sen sijaan skootteri kulkee näppärästi vaikka bussin katolla, sellanenkin viritelmä nähtiin eilen, tosin olihan se hyvin sidottu, sellasella 4 metrin pätkällä talousnarua.
Asiaan. Pari päivää Savannakhetissa riitti, me haluttiin lämpöseen ja kivaan paikkaan. Loikittiin bussiasemalle Jussin ja Mikan kanssa ja varattiin yödösä Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, josta on tarkotus ottaa bussi kaakkois-aasian todelliseen backpacker-gettoon, Vang Viengiin, jossa brittinuoret örveltää, oksentaa päällensä ja katselee päivät Frendejä baareissa, jengi vetää happy-pizzaa naamariinsa ja hymyilee kuin Naantalin aurinko, sienipäät kulkee omia polkujaan täysin omissa maailmoissaan ja känniset muijat kirmailee bikinit päällä pitkin katuja. Ennen bussimatkaa käytiin ottaan tunnin öljyhieronnat ja vedettiin masut täyteen safkaa jonka jälkeen totaalisen relaksoituneena kavuttiin bussiin, edessä jälleen 8 tuntia bussissa istumista. Matkailu on mukavaa!
Eilen aamulla saavuttiin siis tänne Vientianeen, jossa vietämme x-määrän päiviä, ja siirrymme Vang Viengiin. Käytiin vähän kyliä kiertelemässä, ja illaks siirryttiin biljardiklubin puolelle laittamaan kipit ja dollarit jakoon ja 3 litran kaljatornin panoksella bilistä hakkaamaan. Nimimerkillä ”munkki pussiin”- pelannut biljardihai suoraan Sahalahden synkiltä kaduilta oli aivan huikeessa vedossa, eikä tarjonnut tornin tornia. Sen sijaan Mika ”vuohenjuusto” Vuorihuhta sekä Jussi ”Jussi Matias” Taavitsainen saivat vierailla baaritiskin puolella useaan otteeseen. Mun voittoputki katkes kun paikallinen touhupeppu tuli haastamaan ja pieksi mut. Kahdesti. Hävisin 6000 kippiä (0,6senttiä), ja otti niin kovasti ylpeydelle että haastoin vielä kerran. Ja voitin!!! Siitäs sait. Myöhemmin sama mimmi bongas meidät syömästä ja tarjos ”lihallisia iloja” mielestämme kohtuulliseen tuhannen kipin (0,1sentin) hintaan. Kun kieltäydyttiin tarjouksesta, mimmi olis lähteny ilmatteeks meidän matkaan. Kannustin Mikaa komeana sinkkumiehenä tarttumaan ”härkää sarvista” tai ”hutsua tukasta”, ja hoitamaan potin kotiin. Ei kelvannut. Mentiin kotiin.
Kuumotus on tällä hetkellä aika suuri, johtuen siitä että tasan kahden viikon kuluttua ollaan Jussin kanssa Bangkokissa Suvarnabhumin lentokentällä odottamassa flygaria rakkaaseen isänmaahan. Tai ainakin pitäis olla. Täytyy ottaa ilo irti viimesistä viikoista, ja pikku hiljaa valmistautua jo henkisesti kotiin paluuseen. Perhe, ystävät, Ville Ollikaisen vahvoilla käsillä survottu perunamuusi, mustaamakkaraa, ruisleipää, Saarioisten pippurista kinkkua, Oivariinia, litra sinistä maitoo, yks kylmä Pirkka-olut, ja jääkaapista jälkiruoaks 5 milliä ruotsin kultaa ylähuuleen. Nämä on ne asiat jotka saa mut nauttimaan kotiinpaluusta. Tärkeimpänä tosin perhe ja ystävät. Mutta onneks sen aika ei oo vielä.
| # 77 Ollikainen |
| Veikeenä Vientianen leikkipustossa. |
| Ilmanen kalja on aina halpaa. |