Seuraava bloggaus on pitempi kuin monen suomalaisen novellikirjailijan keskiverto tarina, joten suosittelen sulkemaan blogin samantien ja siirtymään Facebookkiin tekemään hauskoja testejä siitä ”kuinka jebou olet tänään?”. Jos päätät kuitenkin lukea, varaudu lässytykseen, puuduttavaan historian oppituntiin ja kaikkeen muuhunkin epämukavaan. Saatan siinä sivussa kertoo myös kuulumisia.

Kun makaa kuumeessa himassa, aktiviteetit rajoittaa lähinnä kevyisiin sisätöihin. Historia ei koulussa kiinnostanu paskan vertaa, ja läpi peruskoulun hissan numero  vaihteli vitosen ja kutosen välillä. Oon lukenu paljon kipeenä ollessa Kambodzan historiasta, ja aattelinkin koota pienen tietopaketin eri lähteiden avulla. Olin kuullu jo aikoja sitten Kambodzan sotaisasta ja verisestä historiasta, mutta ihan näin raakaa touhua en aatellu sen olleen. Ne ketä ei historia kiinnosta, voi skipata seuraavan osion. Suosittelen silti lukemaan, tai perehtymään itse kyseiseen aiheeseen, laittaa miettimään kuinka hyvin asiat on rakkaassa Suomen maassa:

Angkor Wat, eli ”kaupunkitemppeli”, muodostaa muiden Angkorin alueen kohteiden kanssa maailman merkittävimpiin kuuluvan nähtävyyden. Angkor on maailmanluokkaa taiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti ja laajuutensa perusteella. Maailmanperintöluettelon hienoimpiin monumentteihin kuuluva raunioalue on historiallinen suurkaupunki, joka leviää kymmenien kilometrien matkalle. Monia temppeleitä yhtä peittävät sankat metsät. Alueella on jäänteitä jo 600-luvun alusta, mutta vasta 1100-luvulla kaupunki kehittyi huippuunsa.  Angkorin Khmer- valtakunta ulottui kauas Thaimaan koillis-osaan.

Sotia käytiin lähes tauotta. Ayutthayan hyökkäys Angkoriin 1431 oli viimeinen niitti kaupungille, joka jäi pian metsittymään. Vasta ranskalaisen tutkijan Henri Mouhout’n 1860-luvulla tekemät vierailut ja niiltä tuodut maalaukset herättivät maailmanlaajusita kiinnostusta aluetta kohtaan. 1900-luvun alussa alkoi kunnostustyöt, jotka jatkuvat edelleen. Turismi on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta toisaalta turismi on paras keino varmistaa alueen säilyminen sukupolvelta toiselle.

Angkorin kukistumisen jälkeen ranskalaiset saapuivat 1863, ja ottivat Kambodzan haltuunsa. Ranskalaisuus näkyy yhä vahvasti Kambodzassa, ja jokaisesta kojusta saa patonkeja, ja ranskaa höpistään siellä täällä.Toisessa maailmansodassa maa oli Japanin miehittämä, mutta Ranska jatkoi siirtomaavaltaansa itsenäistymiseen saakka, eli 9.11.1953.Valtaan nousi kuningas Sihanouk, joka värikkäiden vaiheiden jälkeen syrjäytettiin, ja hän päätyi Kiinaan tukemaan vastarintaliikettä, jonka nimeksi tuli Punaiset Khmerit. Vuoden 1970 aikana maa ajautui sekasortoon, jossa osallisina olivat Vietnam, yllättäen Jenkit, punaiset khmerit ja vallankaapannut Lon Nol. Huhtikuussa 1975 Lon Nol pakeni maasta, ja pääkaupunki Phnom Penh joutui punaisten khmerien valtaan.

Punaisten khmerien hirmuhallinto oli karmeinta mitä ihmiskunta on toisten ihmisten turmioksi keksinyt koskaan. Arviolta 2-3 miljoonaa, eli viidesosa maan väestöstä kuoli, Phnom Penh tyhjennettiin, ja pääkaupungin asukkaat siirrettiin orjatyöhön riisipelloille. Silmälasien käyttö tai vieraiden kielen osaaminen riitti syyksi telotukseen, pahimpia vihollisia olivat vanhan hallinnon aikana koulutettu sivistyneistö – opettajat, lääkärit ja insinöörit – joita tapettiin surutta.

Markkinatalous, yksityisomaisuus ja raha lakkautettiin, ja kansan tuli elää pienissä yhteisöissä.  Kaiken yksilöllisyyden ja vapauden tukahduttanut Angkar-järjestelmä valvoi kambodžalaisia, joiden tuli tehdä samaa työtä, syödä samaa ruokaa ja käyttää samoja vaatteita. Kambodža palasi vuoteen nolla: perinteet, uskonto, teatteri, musiikki, sanomalehdet ja niin edelleen lakkautettiin ja kirjastot, sairaalat, koulut ja muut julkiset rakennukset hylättiin.

Punakhmerien pääasiallisena kidutuspaikkana toimi yksi 19 000 muusta paikasta, Toul Sleng, eli Turvavankila s-21. Kidutusvankilan läpi joutui 10 499 aikuista ja 2000 lasta. Vankeja kidutettiin mitä raa’immilla tavoilla, mm. hakuin, puunuijin, hukuttamalla, ampumalla ja jopa viiltämällä vatsa auki, ja tunkemalla skorpioneja ja käärmeitä vankien sisään. Lapsiin ei luoteja tuhlattu. Lapsia otettiin jaloista kiinni, ja lyötiin isoa puuta vasten. Kuinka sairasta?

Punakhmerien valta päättyi vuonna 1978 vietnamilaisjoukkojen tullessa maahan ja ajaessa punakhmerit maan länsiosien metsiin. Punakhmerit jatkoivat kuitenkin sissisotaa koko 1980-luvun ajan, ja vasta vuonna 1991 saatiin aikaiseksi jonkinlainen rauha.

Hetkinen? Tästä kaikesta on siis vain muutama kymmenen vuotta? Vielä nykypäivänä Kambodzan kaduilla talsii siis jamppoja, jotka vuosia sitten tappoi surutta oman maansa kansalaisia, ja nyt kaikkien pitäis elää keskenään rauhassa?

Nykypäivän Kambodza on maa meikäläisen mieleen. Sotaisa historia näkyy vain ajoittain siellä täällä pieninä aseellisina selkkauksina lähinnä täällä pääkaupungissa Phnom Penhissä. Itseasiassa kuulin eilen yheltä täkäläiseltä jampalta että tällä hetkellä jossain Kambodzan ja Thaimaan rajalla on pieniä levottomuuksia, ja luoteja vaihdellaan puolin ja toisin, syytä en saanut selville, oli kaverilla sen verran ärhäkkä khmer-aksentti että edes minä vanhana kielimiehenä en saanut tästä selkoa. Ihmiset on todella mukavia ja ystävällisiä pääosin. Tähän väliin voin kertoo vähän mitä oon touhunnu.

Mistä alottaisin? No, kuten uhkailin viime bloggauksessa, nappasin tuk tukin alle ja lähdin kiertelemään Angkor Watin temppeleitä. Ensinnäkin, temppeleiden määrä on niin käsittämätön, että jos ne kaikki aikois tutkia, siihen menis ainakin viikko. Päätin olla tuhlaamatta viikkoa temppeleiden töllöttämiseen, ja otin päiväkierroksen, joka käsitti kolme kohdetta: Angkor Watin, eli päätemppelin, Angkor Thomin, ja Ta Prohmin, eli ”tomb raiderin”.

Angkor Watilla aamu alko lupaavasti. Kuuma oli kun Kambodzassa, mutta kylmä hiki valui pitkin otsaa ja käsivarsia. Ripuli oli hypänny samaan tuk tukiin Siem Reapissa, ja päätti seurata mua ihan tänne temppeleille asti. Luojan kiitos! Vartin kiertelyn jälkeen iski niin hillitön paskahätä että en pystynyt edes nauttimaan temppeleiden komeista yksityiskohdista ja taidokkaasta arkkitehtuurista, vaan suuntasin kaiken energiani paskahuussin etsimiseen. Ei tuntunu olevan koko perkeleen paikassa vessaa! Mietin jo mennä mettään heittään ohkaset siivut, mutta oli niin pirusti apinoita etten uskaltanu! Usko tuntui jo loppuvan ja itku kurkussa löysin viimein vessan (reiän lattiassa puisen kopin sisällä). Sehän kelpas! Nyt kun 40% blogista on historiaa ja toinen 40% paskajuttuja, voidaan palata taas asiaan.

Temppelit on oikeesti jotain niin ällistyttävän komeita, ettei niitä pysty edes kuvista näyttämään, ne pitää itte kokee, joten turhaan niitä enää hehkutan. Ensireaktio temppeleille saavuttaessa sen lisäksi että ne oli isoja ja komeita, oli yllättäen japanilaisturistien määrä. Jumalauta, käsittämättömiä kahenkymmenen japskin komppanioita pyöri ympäriinsä aseinaan tuliterät Canonit ja muut merkkikamerat, mistä näitä riittää?! Olin niinkin hauskalla päällä että kun olin tarpeeks temppeleitä kuvaillu ja ihmetelly, rupesin kuvailemaan japanilaisia turistijoukkueita. Oli siinäkin oma hauskuutensa.

Buukkasin lipun sunnuntaille Phnom Penhin bussiin. Taksin piti olla noutamassa aamulla klo 8. Tulin guesthousen aamupalalle klo 7.40, ja meikän taksikuski venailee siinä jo kiireellisen näkösenä. Äijä oli vähän etuajassa! Nopeet safkat naamariin, taksiin ja bussin selkään. Matkan piti (huom. piti) kestää 5-6 tuntia, joten ala-aste matikalla laskin että ollaan perillä klo 13 ja 14 välillä. Vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen bussi veti kuitenkin sivuun, ja todettiin että jäähdyttäjänletku poikki, nesteet pihalla ja joku remmi oli siinä hutakassa myös katkennu. Eihän siinä, kyllähän näitä insinöörejä ja taivaanrannanmaalareita taas keräänty sankoin joukoin vehjettä korjaamaan, eikä siinä mennykään kuin kermaset kolme tuntia! Oli mukava köllötellä paahtavassa auringossa pienellä vesimäärällä ja rukoilla Luojaa että jätkät hoitais homman himaan. No, eihän se perkele vielä kolmen tunninkaan jälkeen toiminu, joten meidän koko bussin porukka ängettiin bussiin, jossa oli 25/35 ihmistä + pesukone takapenkillä (?). Kymmenen ekaa sai istumapaikan, loput istu bussin lattialla tai hattuhyllyllä, pesukoneen sisään ei mahtunu. Lopulta saavuttiin HIEMAN uuvuttavan bussimatkan jälkeen Phnom Penhiin klo 17.30. Istumalihakset jäi jonnekin rikkoutuneen bussin ja Phnom Penhin välille.

PP (=Phnom Penh) tuntu heti jotenkin kotosalta. Tää on vähän niinkun rakas ja kotoisa Tampereen kaupunki, jossa on helppo kulkea paikasta toiseen, maisemat on komeita ja kaiken kukkuraks vieressä virtaa ”mighty Mekong”, eli siis Mekong joki. Sain kivan kämpän sopohintaan, safkat naamariin ja unten maille.

Seuraava päivä olikin aika duracelin tuoksuinen päivä. Nappasin itelleni hovikuskin koko päiväks guesthouselta, ja käskin renkipojan ajaa mut ampumaan aseilla, mä olen asehullu saatana rikkaasta länsimaasta, ja renkipoika ajaa sinne minne isäntä käskee! No aika kuumottavaan paikkaan kaveri mut veikin, vanhalle varastoalueelle jossa Kambodzan korruptoituneet upseerit tekee rahaa antamalla länkkäreiden räiskiä vaikka minkälaisilla pyssyillä. Tarjolla oli kaikkee pistoolista AK-47 ja M-16 kautta kranaatinheittimeen, ja tietysti siihen kaikkein kauneimpaan, eli sinkoon. Täällä sais oikeesti ampua vaikka ihmisen jos näille maksais tarpeeks, mutta laskin sen varaan että taulu on ihan riittävä. Silti jotkut hikiset-nolife-sotapelihullu-paskamaha-jenkit tulee tänne ja ampuu mm. lehmiä tai lampaita, jotkut varmasti myös ihmisiä. Kuinka hienoo olis joutua sellasen kaverin maalitauluks jolla on sinko kädessä ja hullunkiilto silmissä? Rahalla pääsee ja bemarilla saa.

Ite otin miehekkäästi AK-47 ja laitoin ryssäläisen rallattamaan taulua kohti. Olihan se aika munakas vehje! Adrenaliini virtas ja AK nakutti, komee kokemus. Meikän kuski kysy onko mulla kameraa mukana, halus kuvata ihan kaikkee vaikka monessa paikassa oli kuvauskielto, kaveri oli vaan ”no worries”, mutta sotilaiden ilmeistä päätellen sen kameran ois voinu jättää väliinki. Lattialla loju kaikkia mahdollisia aseita, ja kuski heitteli mulle kouraan niitä ja halus ottaa kuvia, muutaman kuvan jälkeen katsoin kuitenkin parhaaks antaa tän homman olla ja siirtyä pois tästä Jumalan hylkäämästä korruption kehdosta kohti uusia suuntia. Tää on kyllä mielekäs maa, täällä on sopivasti kuumottava meininki, ja välillä aika rebeliäkin touhua, mutta jotenkin kokoajan on silti kohtuu turvallinen olo.

Shooting rangen jälkeen kurvattiin surullisen kuuluisille Kuoleman kentille, eli Killing Fieldseille. Näky oli oikeesti aika pysäyttävä. Täällä vedettiin vajaa nelkyt vuotta sitten jengiä aika surutta kylmäks. Joukkohautojen määrä oli jotain aivan uskomatonta. Minkäänlainen valokuva ei pysty välittään sitä fiilistä mikä paikassa vallitsee. Se vaan pitää ite kokea. Vaatteiden riekaleita, ihmisten luita ja pääkalloja oli ympäri koko aluetta. Veti aika hiljaseks.

Killing Fieldsien jälkeen suunnattiin Tuol Slengiin, eli turvavankila S-21:een. Ahdistus vaan paheni. Täällä siis laitettiin kylmäks n. 13 000 ihmistä mitä sairaammilla kidutus/tappamismenetelmillä. S-21 oli ennen koulurakennus, mutta Pol Potin astuessa valtaan koulu muuttu vankilaks ja kidutuskammioks. Sellien seinillä oli kuvia kidutetuista vangeista, ja joka sellissä oli kuva vangista kuolleena. Seassa hirvee määrä naisia ja lapsia. Jokasesta vangista oli kuva vankilan seinällä. Niistä kuvista pysty haistamaan sen pelon ja epätietosuuden määrän mikä vallitsi koko vankilassa. Yks harvoista selvinneistä kerto, että aika kului pelkästään maaten lattialla, kuunnellen muiden vankien tuskan huutoja, ja odottaen omaa vuoroonsa.

No, tapahtu jotain hyvääkin tänään. Tapasin mukavan suomalaisen mimmin Tuol Slengin porteilla, jonka kaa ollaan pyöritty nyt pari päivää. Hirveet kännit jouduttiin ottamaan rankan päivän päätteeks, ja tänään ollaan pyöritty ympäri Phnom Penhiä tuk tukilla ja tasoteltu pahaa oloa. Helkkarin hauskaa on ollu! Mulla jatkuu huomenna matka kohti Sihanoukvillen rantakaupunkia eteläiseen Kambodzaan.

Yks mistä piti vielä sanoo on kerjäläiset. Niitä on täällä helvetisti. Kuulin yheltä täkäläiseltä (rakastan tätä sanaa) että jotkut vanhemmat jopa amputoi lastensa käsiä ja jalkoja, ja kerää sen avulla kolehtinsa. Kovaa touhua... Yks pikkupoika tuli kaupitteleen kirjoja kun olin syömässä, sanoin ettei oo tarvetta, mut jäbä jäi kuitenki jutuille, ja väitti tietävänsä kaikkien euroopan maiden pääkaupungit. En uskonu pojua, ja testasin 10 euroopan maata, mutta jamppa oli nokkela ja tiesi kaikki. Annoin sille dollarin, se oli mielissään.

Eiköhän tässä ollu tarpeeks yhteen blogiin. Tuli luvattoman pitkä teksti, mutta koska en ole pakottanu ketään lukemaan en pyytele anteeksi. Sen lisäks että tää oli kaikkien aikojen pisin bloggaus, en oo myöskään ennen kirjottanu blogia pikku pöyhnissä. Nyt on sekin tehty. Minä jatkan nyt vodka-karpalo-ananasdrinkin juontia, mene sinä tekemään lumitöitä, kokkailemaan, tai valmistautumaan tulevaan työvuoroon. Elämä on valintoja täynnä. Fakta on kuitenkin se, että jokaisella länsimaalasella on varaa matkustaa pidemmällekin reissulle, pitää vaan pystyä luopumaan tietyistä mukavuuksista kotimaassa, ja jättää perjantain leffalippu ostamatta, tai joka lauantain baarikierros vaihtaa pariin Pirkka-kaljaan (jota on kova ikävä). En voi muuta kun lämmöllä suositella matkustamista, ja sitä että näkee muutakin kun omat tutut kotinurkat. Se on äärimmäisen palkitsevaa monessa mielessä, ja oikeesti helvetin halpaa! Se on täysin itestä kiinni. Hajoilkaa ja matkustakaa ennen kuin on liian myöhäistä! Tosin jättäkää muijanne himaan. Hyvää naistenpäivää!

Killing Fields

S-21

S-21 säännöt

Killing Fields

Ta Prohm

Rambo-Osku

Angkor Wat

 Ouskari

ps. sori kun nää kuvat on päin vittua täällä, en jaksa enää painia näiden kaa.

Matka jatkuu ja laulu soi

On tääki perkele touhua kun joutuu tulpat korvissa kirjottaan blogia, kissat naukuu niin helvetisti pihalla että tekis mieli mennä ja ja ja... Käskee niiden olla hiljempaa!

Ko Taon kristallin kirkkaat vedet jäi taakse kun hypättiin Suranin kanssa botskiin ja hurautettiin Bangkokiin. Päivät Taolla kului snorklaillessa, levytellessä ja saarta kierrellessä. Käytiin me Suranin kanssa minigolfiaki pelailemassa. Surani oli helvetin hyvä tyyppi, ja meistä tuli tosi hyviä kavereita, toivottavasti nähdään vielä joku päivä. Vähintään yhtä hyvä tyyppi oli vaihteeks meidän bungalow-kylän päällikkökoira. Se oli ISO. Alhaalta löytyy kuva tästä komistuksesta.

Kolmen tunnin lautta, kolmen tunnin bussin odotus ja kahdeksan tunnin bussimatka oli aina yhtä ihanaa. Bangkokissa pyörittiin pari päivää, ja Jussikin sieltä jostain löyty. Käytiin porukalla Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla, jonne sai rahaa survottua ihan kiitettävästi. Kaikki oli helvetin halpaa, ja se tavaran määrä oli aivan käsittämätön. Suosittelen poikkeemaan jos osuu viikonloppuna Bangkokiin. Tosin muijakaverin kanssa en menis sinne. Surani hyppäs maanantaina koneeseen ja lähti takas Sveitsiin, me jatkettiin tutun aisaparini kanssa matkaa kohti uusia seikkailuja.

Kokeneemmat reissarit väittää että pidemmällä reissulla visiitti kunnon turistirysässä auttaa ymmärtämään taas matkan tarkotuksen, ja osaat arvostaa entistä enemmän paikkoja joissa on tullu itse käytyä. Se oli äärettömän totta.

Haluatko lomalle paskaan paikkaan? Paikkaan jossa on enemmän kännisiä venäläisiä kuin paikallisia ihmisiä? Haluatko katsella kuuskymppisen läskin taluttavan parikymppistä ”vaimoaan” kämpilleen naimaan? Haluatko reissulle koko Aasian paskimpaan paikkaan? Jos vastasit edes yhteen näistä kysymyksistä ”kyllä”, lähde Pattayalle!

En tiedä millasta enkelin kieltä Jussi mulle puhu että sai mut taivuteltua lähteen Pattayalle Jussin äijää morjestaan. Suostuin kahdeks päiväks lähtemään, mutta lupasin että selvinpäin en siellä aio viettää hetkeekään! Jussin äijä oli lepponen tyyppi, vedettiin äijäporukalla keskiketterää uima-altaalla aamusta iltaan. Allasbaarin omisti kaks vanhaa britti-homoa, ja niiden ”toyboyna” pyöri täkäläinen hintti joka oli kyllä ihan kunkku jäbä, mitä nyt vähän persettä kouri ja hiplaili vähän joka paikasta. Hurtilla huumorilla ja tiukalla otteella kaverin nännistä näistäkin selvittiin. Hintti halus pelata kokoajan biljardia sillä panoksella että häviäjä meni aina pelkillä boksereilla uimaan. Jannu tarjos meille kaljaa kovalla syötöllä, koitti varmaan saada meitä känniin ja päästä selättämään.

Pattaya näytti todellisen luonteensa heti kun päästiin mestoille. Taksit ei suostu ajaan mittari päällä, vaan kiskoo ylihintasia könttäsummia, ihmiset vittuilee ja on töykeitä. Kaiken huippu kun oltiin kuudelta illalla perillä, ei oltu syöty koko päivänä, mentiin ravintolaan syömään, niin ei saada ruokaa enää koska KOKKI OLI NIIN VITUN JURRISSA ETTEI PYSY EES PYSTYSSÄ! Mitä helvettiä, kuudelta illalla??? Teki mieli läiskiä jamppaa korville! Sit se tuli sen verran vastaan että suostu tekeen helppoo thaimaalaista ruokaa, eli riisiä ja kanaa. Vittu mitä touhua, join kaljan.

Buukkasin bussilipun Pattayalta Kambodzan Siem Reapiin, mikä on siis nykyinen sijainti. Jussi jäi vielä Pattikselle, ja hyppää lauantaina Vietnamin koneeseen. Minibussi olis aamulla noutamassa seiskan jälkeen. Ei muuta kun votkaa kaupasta ja kylille. Tavattiin liian monta finskiä joiden kanssa ryypiskeltiin ja heitettii läppää. Viskiä tuli pöytään, ja yhtäkkiä havahtu siihen että kello on kuus aamulla, me ollaan aivan naamat Walking Streetillä ja kaukana kotoo! Eihän siinä, yhen neuvooantavan jälkeen könyttiin mopotakseilla himaan, pakkasin kamat ja lähettiin minidösän noutopaikalle n. 5km päähän. Luojan kiitos, noin kilometrin jälkeen skootteri sano sopimuksensa irti, ja oltiin aika helvetin autiolla paikalla. Puhelin soi. Minibussin kuski molottaa että mää oon myöhässä. Kai mä ny sen tiesin perkele itekin. Skootteri kaahas vierelle, paikallinen pariskunta, löin jannulle sata bahtia kouraan ja sanoin että muijas jää tähän odottaan, vie mut perille.

Könysin minibussiin ja sammuin aivan samantien. Heräsin parin tunnin päästä, ja ihmettelin missä helvetissä mä oikeen oon. Jossain päin Kambodzan ja Thaimaan rajaa. Meillä oli kova tiimi minibussissa, pariskunnat ruotsista ja norjasta + meikämanne. Vedettiin ruotsalaisten kanssa aamupalaa naamariin ja jauhettiin schaissea kaikesta mahdollisesta. Vaihettiin tavalliseen bussiin, ajettiin, pysähdyttiin, toinen auto, ajettiin, vaihettiin tuk tukiin, ajettiin... Olin niin pihalla etten ees tiedä monellako eri autolla raja-asemalle päädyttiin, mutta siellähän ne ongelmat sitten alko. Eihän mulla ollu tallessa enää maastapoistumiskorttia. Helkkarin helkkari, olipa yllätys. Siellä sitä härvättiin ja arvottiin oonko mää terroristi, huumeiden salakuljettaja, krapulainen reissaaja vai porilainen autokauppias.

Muutama bussi ja tuk tuk- kyyti vielä Kambodzan päässä ja tepastelin Siem Reapin katuja väsyneenä ja krapulaisena, mutta niin kovin helpottuneena päästyäni pois Pattayan paskasilta ja syntisiltä kaduilta. Siitä olen varma, että Pattayalle en tule tässä elämässä menemään. Piste. Kuski tulee aamulla ysiltä pihaan, lähetään katteleen Tomb Raideristakin tuttuja Angkor Watin temppeleitä. Tuntu että näissä mun jutuissa ei oo mitään sisältöö, aivan sama, olen väsynyt. Kirjotan paremmalla aikaa ajatuksia Kambodzan päästä, kuvakimaran siivittämänä vällyjen väliin.

Riippumatto-Osku

Bussi-Surani

Bussi-Osku

 

 

 

Taiteilija-Osku ja koira.

Porin tori.

 Oskari.

Otsake.

Terve!

Vastoin kaikkia odotuksia, sydän hakkaa yhä rinnassa Full Moon- kekkereiden jälkeenkin. Ja seuraavat kolme päivää hakkaskin aika helvetin kovaa. Perjantaina käytiin ottaa vähä alkulämpöö muutamalla viski-ämpärillä, haistelemassa tunnelmaa, tulihan sekin päätyyn asti vedettyä. Oltiin kunnon kansainvälisellä porukalla, oli 8 opiskelijaa Bangkokista, yks kanukki, saksalainen mimmi, pari jamppaa portugalista ja kermana kakun päällä pari härmäläistä junttia. Lauantaina todella huonosti nukutun (mutta hyvin oksennetun) yön jälkeen tuntu todella vaikeelta lähtee enää lauantaina muljutteleen, kyllä se sellasen krapulan pukkas toi täkäläinen viski. Jostain sai kuitenkin tatsin päälle, ja hypättiin taksiin kohti Täydenkuun kemuja. Ai nii, viskipäissäni perjantaina raapasin helvetin syvän haavan jalkaan jossain rannalla, nyt ollaan kädet ristissä laulettu virsiä ettei tuu mitään pöpöjä! Onneks thaikkutytöt hoiti mua ja paketoi mun jalkani, ei tarttenu tohtorille lähtee.

Kemut oli niin helvetin isot, että sitä oli ees vaikee käsittää! En oo ikinä nähny niin paljon jengiä samassa paikassa, ja vaikka ranta oli iso, liikkuminen oli helkkarin vaikeeta, saati tanssiminen, jota tuli tietty harrastettua isosti ja kovasti. Kyllä sitä viskiä tuli sen verran lipiteltyä että rohkenin kokeileen ”tulensylkemistä”. Kommeet lieskat sieltä tulikin, bensa maistu vaan suussa aika helvetin kauan. Aamuyöstä ranta täyttyy sammuneista juhlijoista joita ryöstetään ja naisia raiskataan, kovaa peliä Bostonissa. En saanu Jutila-rusketusta, mutta onneks bodypaintti korvas saman asian, joten sain komeen Jutin selkään numeron kera, ja masuun vielä iso SUOMI teksti. Tuli siellä Selänteen Teemukin A-rinnassa vastaan, ja Koivun Sakke vanhana loppasuuna. Mestaruusjuhlat oli siis taattu! En unohtanut myöskään suomalaisia ystäviäni juhlahumussa, vaan otin koko oikeaan käteeni tekstin RMK, eli Remonttipalvelu Marko Koskela. Pieni mainonnan sana tähän väliin jos sallitte: Kodin keittiö- ja kylpyhuone remontit, tapetointi ja maalaustyöt ynnä muut kodinremontit ammattitaidolla, luotettavasti ja nopeasti http://www.remonttipalvelumk.fi/

Ossi ja saaren suurin lieska!

Maanantaina oli tarkotus hypätä botskiin ja vaihtaa saarta 70km pohjoseen, sukellus-paratiisi Ko Taolle, mutta ei saatu mattimyöhäsinä enää lippuja, joten lähettiin läiskiin golffia ja jäätiin sataman lähelle yöks. Ruokatorilla käytiin maistelemassa taas uutuuksia, tänään oli vuorossa chicken fingereitä ja sushia. Kanan jalat oli lähinnä luuta ja rustoo, ihan ok makusta, sushi oli hyvää, mutta takaportin tietona kuultiin että edes paikalliset ei uskalla syödä sitä, heittää kuulemma melkosen raippölin, sitä odotellesa.Saatiin koko Kaakkois-Aasian kovin sänky, joten paskasti nukuttujen öiden putki sai hyvää jatkoa, varsinkin kun Jussi pyörii unissaan kun ryssä anttilassa ja tuntu sille että Jussi ei aio odotella saaren vaihtamista aamuun saakka. Saatiin sitten liput tiistaille ja hypättiin aamulla paatille ja hurautettiin tänne.

Kanan varpaita.

Sushi ja kansantanssi kokeiltu.

No nii, nukkumisesta tulikin apropoo (miten se kirjotetaan?) mieleen mun hirveet painajaiset! Timo Jutilaa ei oo näkyny enää unissa, mutta tilalle on tullu hirveet kotiinpaluu-painajaiset! Mä oon nähny neljä tai viis kertaa jo sellasta unta että oon takas suomessa, hirvee paniikki kaikesta, on kylmä ja kaikki on paskaa! Ekalla kerralla uni oli sellanen että Jussilla tuli riitaa muijansa kanssa, joten hypättiin koneeseen ja tultiin selvittään asia ja tultiin takas. Viimesin uni oli sellanen että soitin Runsaan Teemulle että tuu hakeen mua lentokentältä, sit ajettiin Kalevan Prismalle Koskelaa morjestaan, mä vaan itkin kokoajan jälleennäkemisen ilosta, ja kaipuusta takas Aasiaan. Vittu mitä liskounia!

Liskoista taas tulikin mieleeni meidän tän hetkinen majotus. Paikka on upeella merinäköalalla, todella halpa 3e/naama/yö, mutta meidän vessassa vois kuvata Ylen Avara luonto- ohjelmaa. Jussi oli eilen menossa suihkuun, niin samanlainen saatanan hirviöhämähäkki kiipeilee seinässä, vanha tuttu Balilta! Hätyyteltiin hämyheikki helvettiin meidän kämpästä, ja tänä aamuna aamuvirtsaa suorittaessani bongasin n.35cm pitkän sinisen liskon vessan katosta! Meillä on aika paljon aukkoja tonne meidän bungalowiin, mutta se tuo lähinnä tyylikkyyttä tähän touhuun! Vessassa käynti tosiaan vaan kestää mulla vähän pidempään nykyään koska joudun tutkimaan vessan aika tarkasti ennen asiointia.

Taon satamassa hypättiin lavataksiin, jossa tutustuttiin kovan luokan mimmiin suoraan sieltä maasta mistä tulee sanonta ”tasaista kuin Sveitsissä”. Perheen välkyimmät löysikin jo oikean maan, eli Sveitsin. Mimmi on musta kuin yö, Surani nimeltään, mutta siihenkin löyty vastaus. Mimmi on asunut ensimmäiset 11 vuotta Sri Lankassa, josta hänen äiteensä on kotosin. Typy on ollu ns. RTW, eli Round The World- matkalla jo 7 kuukauden ajan, tullu läpi Jamaican, Kuuban, jostain päin Jenkkejä Australian kautta Aasiaan. Muija on melkonen persoona, tosi mukava, huoleton ja sosiaalinen persoona, ollaan sen kanssa hengailtu aika paljon. On se rikkautta tutustua uusiin ihmisiin, suosittelen lämmöllä! Tänään (torstaina) Surani tuli aamulla koputteleen bungalowille ja Jussi oli lähteny jo, jouduin meneen avaamaan. Surani oli hädissään kun sillä oli samanlainen tappajahämy kämpässään, totesin vaan että nyt tulit kyllä väärältä kaverilta apua kysymään. No tottakai menin kattomaan kun joku muu sen hunttas sieltä.

Meidän bungalowin vieressä paikan omistaja hitsaili eilen illalla apurinsa kanssa prätkään sivuvaunua. Siihen tuli sitten vanhempi länsimaalanen mies touhua ihmettelemään. Jussin kanssa katteltiin riippumatoissa sankarin touhuja, ja just kun olin avaamassa suuta ja sanomassa että ”siinä on kaveri tullu kovalla itseluottamuksella muutaman kaljan jälkeen antaan vinkkejä paikallisille”, niin äijä avaa suunsa ja kysyy ”onko pojilla pitkä reissu”. Pienen hämmennyksen jälkeen tokastiin että joo, ohan tässä hetki vielä. Oli perkele finski! Ja hyvä äijä olikin, melkonen loppasuu suoraan Keravalta, saanu vaimonsakin lähteen reissuun, on ollu tässä 4 kuukautta ja huomenna koittaa kotiinpaluu. Äijä anto hyviä vinkkejä snorklaukseen, joku laivanhylky olis tossa muutaman sadan metrin päässä, ja hyvä riuttahaiden bongauspaikka löytyy kans puolen kilsan päästä. Mestari anto hyvän vinkin haiden haalimiseen: ottaa puolen litran tyhjän muovipullon veden alle ja sitä puristelee, siitä hait ärsyyntyy ja ne rupee kiertään ympyrää sun alla. Todennäkösesti meidän naamat vitutti tätä äijää, ja anto varman vinkin miten pääsee hengestään, mutta huomenna käydään kokeileen. Pitkät pätkät turistiin mestarin kanssa, oli hyvä äijä!

Kaveri vuosien takaa laitto myös viestiä että on samaan aikaan Taolla, ja tänään kun oltiin syömässä niin Akselihan se siellä taapertaa rannalla sukelluspuku päällä. Menin siinä sitten Aksua morottaan ja heittään rystyt. Käytiin me siinä Aksun kanssa hiivat lipasemassa, nehän nyt uppos taas ihan ylähuuleen. Akselin voi kotisohvalta bongata Subilla pyörivästä Top Chef- ohjelmasta, jossa mestarikokki niittää kovaa mainetta ”leppoisan herkkuperseen” imagolla. Go Axl!

Sellanen homma vielä että tulin juuri ulkoa, ja vessasta löytyi sama sinien lisko, ja katossa ISO hämähäkki. Nimimerkillä ”kakalla ei ole kivaa”.

Seuraavat päivät kuluukin tässä uusia eläimiä paskahuussista bongatessa, snorklatessa, syödessä ja tietty tarvii muistaa levätä välillä, eli riippumatossa. Jussi jatkaa tänään matkaansa Bangkokin kautta Pattayalle isäänsä morjestaan, mä jään tänne vielä muutamaks päiväk. Vuokrasin mönkijän hätäpäiten, lähetään sveitsitär-srilankalais vahvistuksen kanssa kattelee mitä täältä saarelta oikein löytyy. Taon jälkeen lähden keräileen maapisteitä raa’asta ja julmasta luvattomien aseiden ja korruption kehdosta, Kambodzasta. Jussin kanssa törmätään varmaan Vietnamissa tai viimestään Laosissa. Time will tell!

Näkemiin ja kuulemiin,

 

Huomaa epäonnistuneen rusketuksen jättämä palanut iho numeron ympärillä.

rauhan ja rakkauden suurlähettiläs Mikko Oskari Jutila