Dallaspullan tuoksuista huomenta!

Viimeiset päivät Kambodzan pääkaupungissa Phon Penhissä kului kylille pyöriessä ja limpparia lipitellessä. Otettiin suomimimmin, siis Even kanssa yks päivä tuk tuk-taksi muutamaks tunniks ja kierreltiin ympäri kyliä ja haettiin kaupasta kaljaa sitä mukaa kun edellisestä tölkistä alko pohja näkymään. Illat pelattiin bilistä ja käytiin discoilemassa täkäläisten Tivolissa. Yks yö tuli baarista kotiin könyttyä niin hirvee nälkä että lähettiin hakeen safkaa jostain (?) 4 aikaan yöllä. Hirveessä jurrissa valuttiin kadulle ja bongattiin tuk tuk-kuski, ja todettiin että kaveri on enemmän kännissä kun me kaks yhteensä. Äijä oli ihan helvetin päissään, ja ilman kahta takarengasta olis ollu silmällään jo aika monta kertaa. Hyvinhän kaveri ajo, löysi oikeen paikan ja laulokin vielä melkein koko matkan, kieltämättä dollarin arvonen kyyti!

Tokana iltana kun Eve väsähti jo ennen aikojaan lähin yksin s(h)eikkailemaan klubille. Joku täkäläinen mimmi tuli jutteleen mulle (!?), mietin vaan että toi se vasta jurrissa on. Hän on Thida. No ei ollu helkkari sentään ku selvinpäin, juteltiin niitä näitä ja sanoin että pitää lähtee tutimaan, aamulla aikanen bussi kohti Sihanoukvillee. No sinnehän sekin oli tulossa ylihuomenna, ilmeisesti mun argentiinalaistyyppinen rusketus, ohuen humalainen englannin ääntäminen, ja venäläiset kierot silmät teki muijaan vaikutuksen ja sovittiin et törmätään Sihanoukvillessä.

Päädyin 5 tunnin bussimatkan jälkeen Sihanoukvilleen, jossa pääsikin taas asian ytimeen, eli rantaelämään ja riippumatossa köllöttelyyn. En tehny oikeesti mitään muuta ekana kahtena päivänä, kävin syömässä pari kertaa, täts it. Nappasin skootterin alle yks päivä, ja vuokraaja varotteli vittumaisista poliiseista, pysäyttelee kuulemma turisteja hanakasti, sano että maksa korkeintaan 5$ jos tulee ongelmia. Kiertelin ympäri Sihanoukin rantoja, ja kappas perkele yhessä vaiheessa hyppää paskalakki tielle punanen valukka kädessä vaikka ajoin hitaampaa kuin muu liikenne. Aattelin eka että en pysähdy, mutta tulinkin heti toisiin aatoksiin ja aattelin että katotaan mitä pojat on keksiny. Hymyilin heti kun pysähdyin ja morjestin kavereita, tarjosin noortit jätkille ja alettiin käymään mun rikoslistaa läpi. Olin ajanut vähintään 80km/h (ei niillä ollu ees tutkaa, ajoin ehkä 50km/h)eikä mulla ei ollu täkäläistä eikä kansainvälistä ajokorttia. Tämä tulee maksamaan minulle 10$. Huvitti pelkästään sakon summa, mutta olin päättäny että noille en rahaa anna, selitin että totta helvetissä jos mä rikon lakia niin maksan sakkoni, mutta en mää kyllä ala raha teille jakeleen, arvon konstaappelit, eikä suomalaiset tarvii kun EU-ajokortin. No se oli paskapuhetta kyllä. Äijät jankkas että pitää maksaa, mutta pysyin lujana. Loppujen lopuks ne pyysi hakeen niille vesipullot kaupasta, totesin että menkää tolla hienolla piipaa-autollanne, mää lähen ny! Siitä saitte, siat!

Thida ilmesty Sihanoukkiin joku viikonpäivä, en tiedä mikä, ja Thidan kanssa touhuttiin niinkin uutta hommaa tällä reissulla kun rannalla lokoilua. Juttua kyllä riitti kummastakin tuutista, Thida oli aivan ökyrikkaan perheen likka, opiskelee Bangkokissa ja tekee uraa paikallisena pop-tähtenä. Mä kerroin lähes yhtä yleellisestä elämästäni lähikaupan kassalla, ja urastani Sahalahden jalkapallosarjan loukkaantumislistan kärjessä. Paikalliset kyyläs perään ja näpsi kuvia meistä, toivon sydämeni kyllyydestä että pääsisin Kambodzan 7-päivää lehteen ”pop-tähden uutena salarakkaana”. Nii ja Tuksukin kuulemma eros jo, shokkiylläri!

Muutaman oluen tuomalla itseluottamuksella iltasin mietti miten ois riski veto painella paikalliselle kasinolle tuplaamaan reissubudjetti, tai menettään kaiken. Tää maa on siis kasinoita väärällään, niitä on joka kaupungissa. Siirtäis kotiin paluuta muutaman kuukauden ja elelis täällä lepposasti. No, ne oli vaan haaveita. Jos täällä oikeesti voitat isompia summia kasinolla, voit olla melko varma että hengissä et kotiin pääse. Jos kasinon oma väki ei laita sua kylmäks, kyllä joku sen tekee joka tietää millasia summia on taskussa. Vieläkö Sahramissa on Tuplapotti?

Buukkasin bussilipun Sihanoukvillestä Vietnamin pääkaupunkiin Ho Chi Minh Cityyn, eli HCMC:yyn, eli Saigoniin. Thida hyppäs samaan bussiin, määränpäänä Phnom Penh, jonka kautta meikäläisen bussi hurauttaa. Mä en tiedä minkä helvetin takia jokaisessa bussissa missä on telkkari, tulee aina paikallista karaokee NÄIN kovalla. Edellinen ilta oli venähtäny aika myöhään, ja kevyessä koistisessa bussissa istuessa ja hikoillessa tuli mieleen krapulaiset työpäivät ja kassalla huutavien pikkulasten korvia ja päätä raastava itku ja parkuminen. Ei vittu, sehän tulee tosta meidän takaa! Sanoin Thidalle että tästä puuttuis enää Kambodzalainen karaoke, niin eikö perkele 2 sekuntia sen jälkeen hurahda dvd-pyörimään! Bussissa oli yhet ainoot kajarit, aivan takana, aivan meidän korvien vieressä, volyymia säädellään siis vaihtamalla paikkaa bussissa, niinkö? No onneks ei tarvinnu paikkaa vaihtaa koska bussi oli yllättäen aivan täynnä. Ai perkele, 60% matkasta lapsen huutoo, 40% kusihädän pidättelemistä, 100% khmer-karaokee, siitä on rattoisa 5 tunnin  krapula-matkustus tehty!

Saigoniin saavuin yheksän pintaan illalla, 13 tunnin bussissa istumisen jälkeen. Olen siis uudessa maassa,Vietnamissa! Aika perkeleen hienosti lähti tääkin homma toimimaan, nopeet ensihavainnot Vietnamista oli se, että mopoja on enemmän kun ihmisiä, ja kukaan ei osaa puhua englantia! Mitä helvettiä, kiertelin väsyneenä rinkka selässä aivan paskana ainakin 6 hotellia, kukaan ei osannu sanoo yhtään mitään, ei hintaa, ei sitä onko tilaa. Sillon mietin että mikä helvetin mielenhäiriö  oli lähtee reppureissaamaan aasiaan kun vois maata kotisohvallakin... Lopulta päätin että mä meen tähän, makso mitä makso, ja aivan sama puhuuko englantia. No respan sankari ei osannu kyllä mitään muuta kun kynää pyöritellä kädessä, mutta sanaakaan ei osannu sanoo. Kyselin hintaa, onko tilaa, kokeilin perkele thaitakin puhua mutta ei jumalauta. Lopulta se soitti jollekin joka osas vähän englantia, ja puhuin sen kaa puhelimessa. Äijä sano luurissa 100$ huoneen hinnaks, mä nauroin ja sanoin et tää on varmaan vitsi, tää on tällänen semikusinen luukku syrjäsellä kadulla. Puhelu katkes ja hetken päästä äijä soitti ja sano että tarkotti 10$. Tämä selvä, otan tämän.

Raahasin kamat ylös ja olin menossa suihkuun, kun oveen koputetaan. Respan hiiri mukanaan ”todella” ammattitaitonen naistulkki. Nainen sano mulle: ”Baba?”. Toistin sanan, ja koitin saada selville mitä helvettiä se tarkottaa. Hetken jo elin toivossa että tänään on joku koko perheen leffailta, jossa katellaan Babar-piirrettyjä, mutta sitten älysin! Baba=passport! Passiahan se helkkari haluskin, selvishän sekin! Baba...

Mulla on hirvee kotiinpaluu stressi. Tässä on nyt vielä tasan kuukausi jäljellä, mutta jotenkin sellanen fiilis että kohta tää kaikki on ohi, mitä sitten tapahtuu? Kaikki asiat stressaa ihan helvetisti, tarvii yrittää rentoutua. Koti-ikäväkin oli välillä aika kova, jouduin hakemaan marketista pullon Finlandia-vodkaa ja uhrata ajatuksia perheelle, ystäville ja tutuille. Mulla on hirvee ikävä!

Nyt olen siis Saigonissa, josta olis tarkotus siirtä mahdollisimman nopeesti rannikolle, tarkemmin sanottuna Mui Ne- beachille, jossa pitäis olla treffit Jussin kanssa. Luvassa on jälleennäkemisen riemua ja rajatonta rakkautta. Surffaan olis myös tarkotus mennä, täällä kun on siihen hyvät puitteet. Kirjotellaan taas kun kerriitään.

-Sno