Moro toverit!

Kuala Lumpur on taakse jäänyttä elämää, ja parempi niin. Ei ollu kovinkaan päräyttävä paikka, onhan se iso kaupunki keskellä viidakkoo ja komeita pilvenpiirtäjiä, mutta siinä se olikin. Helvetin kallistakin oli verrattuna yleiseen Aasian hintatasoon, ei sopinu meidän kukkaron nyöreille sellanen peli, joten poukittiin näppärinä jätkinä Indonesian Balille ottaan vähä helppoo ja kokeileen miten surffilauta tottelee härmän jätkien käskyjä. Vikana iltana Kuala Lumpurissa käytiin morottamassa todellista reissuruunaa suoraan Suomen Raahesta, armeijatoverini Vänrikki Silvola. Kaljat lipastiin ja heitettiin vitsiä, Samun matka jatkuu seuraavaksi Intian maille. Tsemiä Samulle!

Balilla on ollu aika kosteeta keliä. Päivät kuluu rannalla ja illat kaljalla. Ihmeiden aikakaan ei oo ohi! Kaiffari johon törmättiin Toballa, Peter, bongattiin Balin pimeiltä kujilta. No Petehän poukki meidän kaa samaan hostelliin ja kyllä sitä piti sitten kaljalle lähtee illalla. Suomalaisille loppasuille tää on äärettömän petollinen paikka. 4 euron kohtuullista korvausta vastaan kaks tuntia hanaolutta niin paljon kun sielu sietää. Kyllä sen melkein jo arvaa miten tälläset hommat päättyy. Siihen kylkeen vielä tunnin ilmaset drinkit, kyllä kroppa kiittää! Samassa mestassa on vielä keskiviikkosin ”thousand wings Wednesday”, eli helkkaristi siipiä! 10 sentillä lautasellinen siipiä, ei oo kallista huvia! Särpimeksi tietysti olutta. Ollaan Jussin ja Peten kanssa lähetty aina ”parille kaljalle ja aikasin nukkumaan”, mutta kyllä sen arvaa että ei sitä oo ennen kolmee lähetty ykskään ilta vielä kotiin. Onneks muutama klubi on auki aamu kaheksaan jos tuntuu ettei tanssijalka rauhotu millään. Yöllä meidän kotikadun täyttää epätoivoset touhupeput jotka koittaa saada rikkaalta länsimaalaselta rahaa ja rakkautta. Ei heru. Äitille terveisiä etten ole käyttänyt huumeita, enkä ole riippuvainen alkoholista. Sydän.

 

Mä oon alkanu aika paljon vundeeraamaan kaikenlaisia asioita. Musta on tullu aika syvällinenkin persoona, oon löytäny uusia puolia itestäni nyt kun on ollu aikaa vaan olla ja miettiä asioita. Mulla on pirun hauskaa pelkästään yksinäni riippumatossa asioita pyöritellessä. Mä oon saanu huikeita visioita omasta tv-sarjasta, ja mun elokuvaprojektikin etenee kovaa vauhtia. Ei sen suurempia suunnitelmia, jos ohimennen leffan ja tv-sarjan tekis.

Viiden päivän kekkerit Kuta-biitsillä oli pakko vaihtaa levollisempaan touhuun. Otettiin skootterit heti alussa pariks viikkoo, ja vaihdettiin nyt mestaa Ubudiin. Ei oo samanlainen turistihelvetti kun Kuta, ja täällä on muutenkin aika lungi meno. Mä oon koko viikon ollu laiska enkä oo jaksanu blogia kirjotella ja nyt tuntuu että juttua tulis taas ovista ja ikkunoista, mutta mä rupeen lopettelemaan pikkuhiljaa.

Iltalehdessä huudellaan että toi tulivuori meinaa posahtaa ja aamulehti uutisoi legioonalaistaudista joka riehuu Balilla. Lentoja peruutellaan jatkuvasti kun toi perkele savuttaa niin paljon. Hyvällä pohjalla siis meidän hommat.

Mä en tiedä millon musta tuli niin iso poika että krapulat on yhtä helvettiä. Täällä kuumassa ja kosteessa vielä kun iskee kunnon viidakkodarra, kyllä on Ollikaisen poikaki hiljanen. Tosin se häviää kohtuu nopeesti kun pääsee veteen temmeltämään. Mulla oli ensimmäinen kiukuttelupäiväkin torstaina. Kaikki vaan ärsytti, tein nopeen listan näistä asioista: Krapula, en osaa surffata, vesi on märkää, nälkä, kylmä, kuuma. Kai se oli vaan darran vika, mutta tänään pysähdyin hetkeks ja älysin että mulla on ikävä ihmisiä kotisuomessa. Kattelin pahimpaan ikävään kuvia ihmisistä, ja eksyin myös kattelemaan meikäläisen ja Teemu ”siivi” Pohjanlehdon koheltamisia ostoskärryillä ja sytytysnesteellä.  Rakkaat ystävät, kai me ollaan vielä ystäviä?

-Oskari