Bangkokin metropoliin väsyneet ja saastaiset matkamiehet saapuivat Keskiviikko-aamuna Balin sannoilta. Tavotteena oli päästä jatkamaan matkaa viimeistään parin päivän levon jälkeen, koska Bangkokin tuntien siellä menee melkein aina hommat kaljan juontiin, on se Changi vaan niin hyvää. Vaan miten kävikään? Syntiset reissumiehet ottivat suunnaksi Bangkokin ensimmäisen temppelin, ja suorittivat henkisen puhdistautumisen paikalliseen tyyliin syvässä hiljaisuudessa, harmonisen musiikin soidessa taustalla. Fyysinen puhdistautuminen hoidettiin sitten suihkussa himassa. Temppelivisiitin jälkeen pitäis onnettaren olla puolella, eikä isompia murheita ole sattunutkaan.
Lentomatkustus ei oo vielä kertaakaan menny ihan nappiin meillä. Aina on jotain sanomista lipuista, repuista, rinkoista, passeista, viisumeista tai jostain ihan muusta. Eikä tää kerta ollu poikkeus. Oltiin vaihteeks vähän myöhässä, ja hirveellä kiireellä check iniin ja kohti porttia niin meiltä aletaan periin jotain perkeleen maksuja! Teki mieli alkaa mähinöimään mutta koska olin väsynyt ja nälkäinen (ja vartijat helvetin isoja) päätettii et nyt kiireellä (au)tomaattia ettimään. Sieltä se jostain löyty ja munat vaahdoten portille ja koneeseen. Onneks oli lento myöhässä, joten selvittiin tästäkin, ollaan päälliköitä! Lennolla viihdytettiin itteemme kirjottamalla kaikkee hölmöö maahantulokortteihin, ja sanomistahan siitäkin tuli sitten Thaimaan päässä kun ei meidän lentoo löytyny koneelta.
Kuosittumisen jälkeen oli aika alkaa metsästämään Chinatownista pientä ”Little Indiaa”, josta villien huhujen mukaan saisi rahaa vastaan hommattua intialaista nuuskaa, eli Khainia. Pienen bussiajelun, vähän isomman tuk tuk- ajelun ja helvetinmoisen ”sormi suussa”- pyörimisen jälkeen löydettiinkin tätä ihmeainetta, ja voin sanoo että kyllä ruotsalainen pikkuveli kalpenee tän tavaran rinnalla, on kohtuu jäykkää tavaraa!
Saatiin buukattua bussi+lauttaliput tänne Ko Phanganin saarelle ilman oluen antamaa itsevarmuutta, ja hypättiin bussiin. Edessä 12 tuntia bussissa istumista, vähän syletti! Mun edessä istuva brittilikka nykäs vielä penkin täysin ala-asentoon, eli suoraan mun syliini, laitto oikein saatana silmälaput ja korvatulpat ja kaivo tyynyn esiin, päätti että hän ainakin nukkuu hyvin koko matkan! Tässä vaiheessa mulle selvis että edessä on täysin unettomat ja tuskaset 12 tuntia. Noin 11,5 tuntia tosta ajasta mietin erilaisia keinoja tän muijan nylkemiseen. Kengännauhoilla kuristaminen nousi vahvaks ykköseks, mutta säästin kuitenkin mimmin hengen. Tällä kerralla! Vittu kun osuis vielä kerran samaan bussiin...
Seiskalta aamulla oltiin viimein perillä, ja odoteltiin pari tuntia jatkokyytiä. Vielä tunnin verran bussissa istumista, sitten päästiinkin 3 tunniks lautalle. Väsyneenä, nälkäsenä ja kyllästyneenä nukahdin laivan kannelle aurinkolasit silmillä, täysin ilman aurinkorasvaa. Pilvetön taivas. Loput voittekin jo päätellä. Jumalauta oon kun keitetty rapu ollu pari päivää, ja kaikenlisäks näytän helvetin tyhmältä ”panda silmillä”, on niin komee aurinkolasirusketus että huhhuh!
Enivei, nyt ollaan niin komeessa paikassa että oksat pois omenapiirakasta! Tultiin kohtuu hiljaselle rannalle itään Thong Nai Pan Yaille, ja saatiin älyttömän hieno bungalowi aivan rannan tuntumasta. Ei liikaa muita turisteja, tosi rauhallinen ilmapiiri, ja maisemat älyttömän upeita! Sisäinen mopopoika heräs heti ekana päivänä kun oli vähän parempaa pyörää tarjolla, joutu ottaan sitten koko viikoks. Tiet täällä on aika helvetillisiä, täynnä kuoppia, kiviä ja uria, joten aika varovasti saa ajella. Vähän ollaan käyty hiekkateillä leikkimässä kovia jätkiä ja päristelemässä kun kuustoista kesäsenä, pojat on poikia ja tytöt tekkee lissää. Eilen käytiin kiertelemässä saarta ja kattomassa turistiranta Had Rinin meiningit. Täällä on perjantaina koko Thaimaan suurimmat kekkerit kun arviolta 30 000 törppöö tulee rannalle juhlistamaan täyttä kuuta, tiedossa siis Full Moon Partyt, saa nähdä miten niistä selviää.
Lauantai-iltana nautin myös ensimmäisen oluen (yhden) Thaimaassa. Mentiin syömään romanttisesti rannalle missä paikalliset grillas kalaa ja kanaa, ja teki helkkarin hyvää papaya-salaattia. Sillon oli ehkä yks reissun parhaista fiiliksistä. Jengi ampu raketteja, grillattiin, syötiin ja naatiskeltiin, ihan käsittämätön tunne, teki mieli melkein pussata Jussia. Jätin sen kuitenkin tekemättä ja tultiin terassille kuuntelemaan Loirin Veskua ja makoilemaan riippumattoon, oi että on elämä komeeta! Tänään käytiin mopoilemassa vesiputoukselle ja makoiltiin rannalla. Taidanpa laittaa muutaman kuvan ystäviä kotisuomessa lämmöllä miettien.
| Vesiputous-hommia |
| Thong Nai Pan |
| Had Rinin rantaa |
| Lauttahommia |
Nauttikaa Suomen ihanasta keväästä, puiden tuoksusta ja lumen alta paljastuvista koiranpaskoista, on lottovoitto syntyä suomeen!
Kesä-Osku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti