Uusi maa, uudet kuteet

Hello everybody! Nha Trangista jäi käteen monta uutta kaveria, kolmen päivän darra ja murtunut varvas. Mun mielestä ihan hyvä saldo. Hyppään vähän ajassa taakse, ja muistutan viime bloggauksessa kertoneeni paikallisen kaverin Datin numeron hukkumisesta Jussin puhelimen varastamisen yhteydessä. Vaan voi kuinka pieni onkaan maailma, Kambodzassa tapaamani suomi-typy oli kaveerannut juuri samaisen Datin kanssa, ja blogini luettuani tämä ystävällinen sielu lähetti minulle Datin numeron ja saimme kuin saimmekin yhteyden toveriimme. Lähettiin pelaileen bilistä Datin ja sen kahden isoveljen kaa, no meidät haastettiin lopuks tietty Suomi-Vietnam maajoukkue otteluun, joka otettiin tietysti avosylin vastaan, ja jouduttiin vielä kairaankin voitto kotiin murskaluvuin 2-1 (meidän molemmat  voitot tuli kun kaveri pussitti kasin väärään aikaan, mutta ollaan silti ylpeitä). Seuraavana päivänä koottiin futisporukka ja vuokrattiin komee kenttä missä käytii vähä höntsäilemässä, jouduin laittamaan Nepalin Tuhkimoiden paidan päälle ja olemaan oma tuttu ylivoimainen #77 kentällä (oliks tässä värikynää?). Tehot 0+1 ja murtunut varvas oli ihan hyvä saalis peliin joka päätty jotain 14-17, sen sijaan vastapuolen #8 Taavitsainen keräsi ottelussa selännemäiset 3+2 tehot. Parhaan pelaajan haastattelun voi lukea Vietnam Daily Newsin keskiaukeamalta.

Meidän hostellin pomo oli aika kunkku jäbä. Jussi oli ottamassa tatskaa ja juttelin ukon kanssa alakerrassa, oli ollu Vietnamin sodassa 1975-1979, kerto aika kovia kokemuksia millasta on olla tositoimissa ja tappaa, tai tulla tapetuks. Tatuointihommista kaveri oli sitä mieltä että on helpompi tappaa joku kun ottaa tatuointi, joten sekin arvosti meitä. Omalla tavallaan.

Buukattiin reissun ensimmäinen junamatka Nha Trangista Dong Haihin lähelle Laosin rajaa, mukava 14 tunnin sleeperi-juna, jossa oli ihan sängyt ja kaikki. Haikein mielin hyvästeltiin Dat+veljet, sekä mun suosikkijäbä Tom, suoraan Australian Brisbanesta, hienoja äijiä, kippin tats! Hypättiin junaan klo 02.36, pelti kiinni ja unta palloon. Matka oli äärettömän miellyttävä, ja meni tosi nopeesti, mutta perillä alko harmittaan kun sato vettä ja oli viilee. Napattiin taksi halpaan guest houseen, haaveena marssia seuraavana aamuna Laosin rajan yli jälleen kohti uusia seikkailuja.

Dong Haissa ei ollu oikeesti yhtään mitään. Muutama kilometri pohjoseen alkais DMZ(De-Militarized zone), eli alue josta yhä löytyy jenkkiarmeijan sinne aikanaan tiputtamia miinoja, ja joihin vielä näinäkin päivinä porukka tallaa ja menettää vähintäänkin jalkansa. Kiitos USA!

Sato vettä, oli kylmä, eikä siellä ollu mitään! Turisteja nähtiin tasan kaks, ei paljon englanninkielen osaavia sankareita, eikä kyllä muitakaan sankareita, jengi käyttää tätä lähinnä juuri samaan kuin mekin, eli etelä-vietnamista tänne, ja tästä Laosin puolelle. Yö oli helvetin kylmä, nukuin huppari, viltti ja peitto päällä ja silti oli kylmä. Tuli mieleen armeija-ajat ja pakkasaamut teltassa kun joku helvetin töhö on nukahtanu kipinävuoroon, olin jo huutamassa Jussille että nyt se vitun kamina tulille, kunnes 5.45 heräsin kellon soittoon, ja totesin että bussi lähtee puolen tunnin päästä Laosin rajalle. Hommahan meni vielä niin, että buukattiin illalla aivan sikahintanen lippu ensin bussi Dong Haista Laosin rajalle josta jatkobussi Laosin Savannakhetiin, tästä huvista maksettiin 15$. Pienenä selvennöksenä, Dong Haista kyyti rajalle maksaa ehkä 3$, ja kyyti rajalta Savannakhetiin 5$, mutta koska haluttiin äkkiä hemsvettiin täältä, eikä kiinnostanu sateessa lähtee säätämään enempää, olimme typeriä.

Aamulla hostellin eessä odotti vanha tuttu minibussi. Mun ja Jussin minibussi-kokemuksethan on äärettömän hyviä, ja alku reissun Medan-Lake Toba-kyydin jälkeen vannottiin että minibussilla ei enää mennä metriäkään. Sillon meitä oli muistaakseni 16 hengen minibussissa 20, ja matka oli äärettömän vittumainen. Eipä siinä, mielet kirkkaina hypättiin minibussiin, joka oli vielä suht tilava, tosin ei vielä vedetty lippua salkoon ja juhlittu, koska osattiin odottaa että pahin on vielä edessä. Niinhän se olikin ja jengiä kalasteltiin kyytiin joka risteyksestä ja tienvierestä, kun viimein kaikki istumapaikat oli täytetty, bongattiin vielä levinnyt minibussi matkalta, no tottakai tänne mahtuu, sisään vaan! Jos ykskin bussin tyypeistä olis puhunu englantia, olisin kysyny mikä on Aasian ennätys minibussiin ängettyjen ihmisten määrästä, nyt meitä oli 23 ihmistä ja vähintään 140-vuotias fossiili-vaari, jonka sain syliini istumaan. Jos sekin lasketaan ihmiseks, meitä oli siis 16 hengen minibussissa 24 tyyppiä, olipa rattoisa matka.

Rajalle kuitenkin päästiin, ja edessä tutut tullimiesten kuumotukset. Siis täällä vasta torspo-jengiä onkin rajalla, jumalauta kyselivät niin idiootti kysymyksiä, eikä tuntunu ymmärtävän että suomalaiset saa olla maassa kaks viikkoo ilman viisumia, vartin verran arvottiin taas onko kuva oikee, missä passi on myönnetty, mistä oon kotosin ja mistä tullu Vietnamiin. Ja sama rumba oli Jussin kohdalla. Vitun riisinpoimijat... Ongelmathan ei loppunu siihen. Päästiin Laosin puolelle ostamaan viisumia, kun Nekalan nappisilmä, FC Wanhan Tapin pistenikkari ja todellinen arjen sankari Jussi Ville Matias Taavitsainen toteaa ettei hänellä oo varaa maksaa viisumia. 35$ viisumista puuttu 6$, eikä mullakaan ollu rahaa enää kun päätin nostaa vasta Laosin puolella paikallista valuuttaa. Edes Jussin ovela ”rajan yli kenenkään huomaamatta”-yritys ei tuottanut tulosta, kunnes matkanjärjestäjän ominaisuudessa hoksasin Thaimaan valuutat rinkan pohjalta, ja selvittiin vaikeuksista huolimatta Laosin puolelle! Olipahan taas...

Laosin puolella palloiltiin rinkat selässä ja mietittiin onko meille oikeesti joku jatkokyyti täältä vai ei. No eihän meille jumalauta ole!!! Teki mieli soittaa sille mulkerolle joka myi meille liput, mutta koska ei ollu Laosin sim-korttia, se oli pirun vaikeeta. Napattiin mopotaksit ja sanottiin että bussiasemalle, halutaan Savannakhetiin, niin kaveri lähti ajamaan hirveetä rallia, ja parin kilometrin jälkeen edessä körötteli noin 35km/h etenevä paikallisbussi, joka oli menossa Savannakhetiin. X-asentoon bussin eteen seisomaan kuolemaa uhaten, ja bussihan pysähty heikoista jarruistakin huolimatta, onneks ei ollu enempää vauhtia. 4$ dollaria kyydistä passas meille. Bussin ”istumapaikat” oli täynnä, joten saatiin istua riisisäkkien päällä käytävällä, käyhän se näinkin,edessä rattoisat 8 tuntia. Bussissa oli meidän lisäks yks länkkäri, joka osottautukin heti kärkeen kaunista kotimaista ääntäväksi suomalaiseksi nuoreksi mieheksi, Mikaksi.

Nautinnollisen bussimatkan jälkeen Savannakhetissa lyötiin hynttyyt yhteen Mikan kanssa, ja lähettiin ettimään kämppää kolmelle salskealle herralle. Sellanenhan me löydettiin, yks parisänky yhteisellä peitolla ja normipeti, annettiin Mikalle oma sänky ja vallattiin Jussin kanssa hinttibunkkeri. Pyörittiin kylillä, käytiin syömässä ja illalla poolia pelailemassa, ei kovinkaan päräyttävä paikka, mutta ihmiset täällä Laosissa on kyllä koko Aasian ystävällisimpiä, siitä ei epäilystä. Pari iltakaljaa ja mentiin pehkuihin, katotaa mitä huomenna keksitään.

Aamun herätys oli vähintäänkin erikoinen. Naisellinen käsi (joka oli kyllä Jussin) halaa mua ja rutistaa lusikka-otteeseen, ja miehiset pelivermeet painautuu alaselkää vasten. Hetken aikaa mietin onko nyt jokin mennyt vikaan, mä en ollut eilen kännissä, mitä tapahtuu? Käänsin pääni ja kysyin Jussilta mitä helvettiä sää teet. Jussi oli vähintään yhtä hämillään kuin mäkin, ja kertoi nähneensä unta emännästään ja blaablaablaa. Mä taas oon melkovarma että Jussista on tullu hintti, ja se kokeili mua tollai varovasti ja mukamas vahingossa. Ovela paskiainen.

Viime bloggauksen ”high lightseissa” oli koira ja apina jotka ajo polkupyörillä. Tähän väliin tarvii kehua aasialaista logistiikkaa. Nyrkkisääntöhän on se, että kaiken voi viedä skootterin kyydissä; 6 henkisen perheen, 10 koria kaljaa, 1000 vesimeloonia, 15 000 kananmunaa ja Luhti- talopaketin. Minibussin kyydistä näin oman henkilökohtaisen suosikkini: kaksi elävää possua skootterin kyydissä pienissä häkeissä! Se oli niin äärettömän hieno näky että ei voinu kun nauraa ääneen, ja todellisena kliimaksina toinen possuista pudotti vielä paskat just meidän kohdalla, tässä touhussa on tyyliä! Sen sijaan skootteri kulkee näppärästi vaikka bussin katolla, sellanenkin viritelmä nähtiin eilen, tosin olihan se hyvin sidottu, sellasella 4 metrin pätkällä talousnarua.

Asiaan. Pari päivää Savannakhetissa riitti, me haluttiin lämpöseen ja kivaan paikkaan. Loikittiin bussiasemalle Jussin ja Mikan kanssa ja varattiin yödösä Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, josta on tarkotus ottaa bussi kaakkois-aasian todelliseen backpacker-gettoon, Vang Viengiin, jossa brittinuoret örveltää, oksentaa päällensä ja katselee päivät Frendejä baareissa, jengi vetää happy-pizzaa naamariinsa ja hymyilee kuin Naantalin aurinko, sienipäät kulkee omia polkujaan täysin omissa maailmoissaan ja känniset muijat kirmailee bikinit päällä pitkin katuja. Ennen bussimatkaa käytiin ottaan tunnin öljyhieronnat ja vedettiin masut täyteen safkaa jonka jälkeen totaalisen relaksoituneena kavuttiin bussiin, edessä jälleen 8  tuntia bussissa istumista. Matkailu on mukavaa!

Eilen aamulla saavuttiin siis tänne Vientianeen, jossa vietämme x-määrän päiviä, ja siirrymme Vang Viengiin. Käytiin vähän kyliä kiertelemässä, ja illaks siirryttiin biljardiklubin puolelle laittamaan kipit ja dollarit jakoon ja 3 litran kaljatornin panoksella bilistä hakkaamaan. Nimimerkillä ”munkki pussiin”- pelannut biljardihai suoraan Sahalahden synkiltä kaduilta oli aivan huikeessa vedossa, eikä tarjonnut tornin tornia. Sen sijaan Mika ”vuohenjuusto” Vuorihuhta sekä Jussi ”Jussi Matias” Taavitsainen saivat vierailla baaritiskin puolella useaan otteeseen. Mun voittoputki katkes kun paikallinen touhupeppu tuli haastamaan ja pieksi mut. Kahdesti. Hävisin 6000 kippiä (0,6senttiä), ja otti niin kovasti ylpeydelle että haastoin vielä kerran. Ja voitin!!! Siitäs sait. Myöhemmin sama mimmi bongas meidät syömästä ja tarjos ”lihallisia iloja” mielestämme kohtuulliseen tuhannen kipin (0,1sentin) hintaan. Kun kieltäydyttiin tarjouksesta, mimmi olis lähteny ilmatteeks meidän matkaan. Kannustin Mikaa komeana sinkkumiehenä tarttumaan ”härkää sarvista”  tai ”hutsua tukasta”, ja hoitamaan potin kotiin. Ei kelvannut. Mentiin kotiin.

Kuumotus on tällä hetkellä aika suuri, johtuen siitä että tasan kahden viikon kuluttua ollaan Jussin kanssa Bangkokissa Suvarnabhumin lentokentällä odottamassa flygaria rakkaaseen isänmaahan. Tai ainakin pitäis olla. Täytyy ottaa ilo irti viimesistä viikoista, ja pikku hiljaa valmistautua jo henkisesti kotiin paluuseen. Perhe, ystävät, Ville Ollikaisen vahvoilla käsillä survottu perunamuusi, mustaamakkaraa, ruisleipää, Saarioisten pippurista kinkkua, Oivariinia, litra sinistä maitoo, yks kylmä Pirkka-olut, ja jääkaapista jälkiruoaks 5 milliä ruotsin kultaa ylähuuleen. Nämä on ne asiat jotka saa mut nauttimaan kotiinpaluusta. Tärkeimpänä tosin perhe ja ystävät. Mutta onneks sen aika ei oo vielä.

# 77 Ollikainen

Veikeenä Vientianen leikkipustossa.

Ilmanen kalja on aina halpaa.

Hit the road Jack!

Moi taas. Maa on Vietnam, valuutta on dong (voi maksaa myös dollareilla). Mui Nessa vikat päivät noudatettiin sitä tuttua kaavaa, surffattiin ja levyteltiin. Lähettiin yks iltapäivä hassun hauskalle hupsutteluretkelle meidän luotettavalla ratsulla, ja lähettiin ajeleen johkin päin. Päädyttiin johonkin jossa oli helvetisti hiekkadyynejä, ja mentiin hulluttelemaan ja temmeltämään dyyneille kuin lapsena kotisuomen vehreillä niityillä kirmatessa. Tuli mieleen lapsuuden hulluttelut kun velipoikien kanssa saunasta lähettiin munasillaan pihalle juoksemaan, trampoliinille hyppimään, tai talvella moottorikelkkaileen. Käytiinhän me joskus jollain porukalla kylillä polkupyörilläkin aatamin asussa. Enivei, bongattiin niin järkyttävän kokonen dyyni, ja oltiin varmoja että sieltä aukee ihan uskomaton näköala. Rehkittiin vartin verran pehmeessä hiekassa kohti huippua, ja kyllä sitte nii vitutti. Eihän siellä ollu yhtään mitään. Mentiin pettyneenä kotiin, ja buukattiin tiketit Nha Trangin rantakaupunkiin. Ei oltu alasti.

Eilen otettiin jonkin sortin teleporttikännit. Heräsin darrassa, ja oli helvetin kylmä. Menin parvekkeelle ”lämmitteleen”, ja pihalla sataa vettä, ja on viilee. Mitä helvettiä, oonks mää suomessa? No ei siellä nyt hirveen viilee ollu, ehkä +20, mutta tuntu ihan järkyttävän kylmältä. Hyvä päivä jäädä siis sisätiloihin blogia kirjottamaan.

Nha Trang on ihan ok paikka, hyvät rannat, sopivasti travellereita, hyvä yöelämä, mutta täällä ei oo mitään majapaikkaa mihin sais hammockin viriteltyä! Perkele, joudutaan hotellihuoneessa ottaan päivänokoset, ei mieluusti! Täällä oon kyllä viettäny ehkäpä reissun parhaat muljuttelu-illat. Ekana iltana päädyttiin jutteleen parin tanskalaisen jäbän kanssa, sit meidän seurue alko kasvaan ja kasvaan, loppupeleissä lähettiin syömään (ja juomaan) johkin täkäläiseen mestaan kolmen tanskalaisen ja  varmaan viiden paikallisen kanssa. Oli ihan kunkkuilta! Kun yökerho laitto ovet neljältä kiinni poukittiin hirveellä porukalla karaoke-loossiin jatkamaan höntyilyä. Meikä oli aivan tulessa, jengi tanssi ja laulaa luikauttelin Bon Jovia ja Elton Johnia niin että heikompia (ja varmaan muitakin) hirvitti. Jussi ja muut väsähti joskus kuuden aikaan aamulla, jäin vielä tanskalaisen jäbän ja mimmin kanssa ottaan tunnin karaoket. Lopulta könysin kotiin joskus 8 aikaan aamulla. Aivan huippuilta!

Meikä rakastaa veljeilyä, se on ihan päällikkötouhua. Nyt kun noissa baareissa on pyöriny on tullu veljeiltyä niin monen eri tyypin kanssa ettei oo tosikaan, älyttömän hienoo käydä heittään rystyä edellisen illan kaljakavereitten kanssa ja muistella kaikkia hölmöilyjä, varsinkin paikallisten kanssa jotka on aika kovia ottaan kippoo. Silti veljeilyn mestareita on kunnon neekerit. Anteeksi tuon sanan käyttö, mutta tarkotan siis kunnon yönmustia veljiä suoraan New Yorkista, iha huikeeta, kämmen rysty ja miehekäs rutistus, se on siinä! Eilen pääsin portsarin hommiakin hoitaan kun oli vähän mähinän tynkää jossain baarissa, tietysti baarin isoimpana äijänä (45kg/155cm) jouduin meneen erottaan sankarit toisistaan ja supliikkimiehenä hieroon sovintoo. Pääsin taas veljeileen, kuinka hienoo!

Päästiin kunnon vanhan liiton biitsipeleille täkäläisten kanssa yks päivä, nelikymppiset äijät paino kauluspaidat päällä beach volleyta, eikä kukaan puhunu sanaakaan englantia, mutta jotenkin uitettiin ittemme kentälle. Jouko ”jopi” Henttosen lentopallokoulussa opitut taidot löyty sen verran hätäseen että hupskeikkaa olin pelinrakentajana passarin paikalla, aivan älyttömissä liekeissä heittelin passeja oikeelle ja vasemmalle, kyllä oli hauskaa! Nyt kyllä hehkutin vähän liikaa, en mä oikeesti ollu niin kovassa vedossa, mut ihan hyvin meni silti! Ja kaikkien aikojen urheilijoiden top vitoseen mahtuu Jouko Henttonen, Joni Henttonen, Teemu Selänne, Timo Jutila ja Saunoja-Timo.

Jussi Taavitsainen – tohtori, sankari, ihminen. Kaveri on onnistunu hukkaamaan reissulla kaks pankkikorttia, ja eilen skootteritaksin kyytiin hyppäs joku touhupeppu Jussin taakse joka pölli Jussin puhelimen varmaan kolmessa sekunnissa. Ite olin tosin vielä yökerhon puolella sheikkaamassa ja kuulin asiasta vasta aamulla. Kyllä sitte niin vitutti! Me annettiin sille muijalle nimi: Varasteleva NOPEE huora! Tavattiin mukava paikallinen jamppa Mui Nessa, joka asuu täällä Nha Trangissa, käytiin bilistä pelaan eilen ja tänään oli tarkotus lähtee pelaan futista porukalla. Dat pyysi meidät illaks syömään niille himaan, mutta kiitos Varastelevan NOPEEN huoran, kadotimme Datin numeron. Kyllä harmittaa, oli tosi hyvä tyyppi!

Vanha viisaus  sanoo että kun on ampunut tykillä, ajanut junaa ja nussinu neekeriä, on valmis kuolemaan. Mun mielestä tohon listaan pitäis lisätä nähdä apina joka ajaa polkupyörää. Nyt olen nähnyt senkin. 2/4. Täällä on tosiaan maailman pisin vaijerihissi tollaselle Vinpearl Islandille, joka on helkkarin iso huvipuisto ja vesipuisto. Sehän sopi krapulaiselle maanantaille kun Pekan sormi sian perseeseen, joten lähettiin sinne. Ihan testimielessä piti hypätä heti ekaan laitteeseen joka kieputti pää alaspäin varmaan puolisen minuuttia, jos tässä ei laatta lennä niin päivästä tulee hyvä. Ei lentäny ei, mutta ronskisti sormilla syöty aamiainen ja edellisen illan kumotut tuopit halus jostain reiästä poistua meikän kropasta, ja koska en kehdannu oksentaa laitteissa niin puolet huvipuistopäivästä menikin taas paskalla istuessa.

Olihan siellä kieputinta ja viuhutinta ja huimia vesiliukumäkiä, jotka oli kyllä oikeesti aika komeita kokemuksia, mutta silti suurimman vaikutuksen muhun teki eläinsirkus. Huhhuh, en oo ikinä ollu niin tohkeissani kun nähdessäni apinan ajavan polkupyörää! Ei ollu riemulla rajaa, jumaliste oli veikeen näköstä, jos ei olis ollu niin hirvee paskahätä olisin vetäny huutonaurua koko shown ajan, mutta onneks japanilaisturistit hoiti senkin homman. Otin videolle koko apinashown, voit tulla meille katteleen lystikästä videoo, näytösaikoja tasatunnein.

Törmäilyautoissa on kyllä oma tyylikkyytensä kanssa. Jussi sai ihan oman näkösensä auton (hiiri-auton), ite valittin tietysti villisian ja paiskoin oikein kunnolla meneen. Samalle rundille sattu vielä pirun hyvärunkonen ja nätti täkäläisnainen, jonka jouduin pari kertaa kolaamaan puolivahingossa seinille. Pelotti että heikkorakenteinen mimmi leviää palasiks kärryynsä, mutta kyllä sieltä elävänä ulostauduttiin. Vaikka naisen ruumis onkin kaunis, niin elävässäkin on oma viehätyksensä.

Jussin auto

 Nykyään on melkein jokasen bloggauksen jälkeen fiilis että kirjotinko oikeesti yhtään mitään asiaa/fiksua. Varmaan parempi lopettaa tähän ja antaa kuvien puhua puolestaan. Katotaan mistä sitä ittensä löytää kun seuraavan kerran kirjotellaan.

Jossain päin Mui Nea

PAKOLLINEN

Koiratkin osas ajaa pyörällä (ei pärjänny apinoille)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mui Nest moro!

Moikka. On ihan helkkarin kuuma tässä riippumatossa makoillessa, hikee pukkaa niin pirusti, tää käy melkein urheilusta. Vares- elokuvasta tuttua Tienvieren Jakkee lainaten: ”en mä jaksa on niin saatanan kuuma”. Katotaan miten pää toimii kirjottaa.

Viimeks kirjotellessa olin saapunut Saigoniin, Vietnamin pääkaupunkiin. Yhteisen kielen löytäminen tuntu tosi vaikeelta illalla kun kaupunkiin tupsahdin ja meinas hermot palaa. Oli tarkotus herätä aamulla ja pyöriä päivä Saigonissa ja loikata bussiin kohti Mui Ne- beachia. Mitä hel vettiä, hyvin nukutun yön jälkeen ei ollu paikallisten englanninkielen taito parantunu metrin vertaa, olin jossain Saigonin täkäläisten huudeilla jossa ei  ollu turisteja, eikä ketään joka puhu yli kolme sanaa suomee tai englantia. Skoottereiden määrä on aivan käsittämätön, tuntuu että jokaista ihmistä kohden on seittemän skootteria. Helvetinmoinen liikenne ja hektinen ilmapiiri, alko vituttamaan. Lähin mettästään bussiasemaa/lippupistettä joka löyty niinkin helposti kuin kolmessa tunnissa kahden skootterikyydin ja kahden paikallisbussin jälkeen. Tulipahan nähtyä Saigonia. Buukkasin lipun ja menin syömään, en ollu syöny koko päivänä, hirvee kiukku ja vitutus niin eikös siinä helvetin ravintolassa oo joku hinttitarjoilija joka tulee hieroon hartioita ja silitteleen hiuksia kun meikä syö! Voi miten kaveri kehu meikää, oli aivan ihastunu, anto vielä numeronsa ja pyysi soitteleen, laitan harkintaan. Miks muhun ihastuu homot ja seittemänkymppiset vaarit?

Pääsin bussiin ja soitin Jussille että tulee poimimaan mut kyliltä meidän äärettömän kireellä turbo-mopolla, joka on koko Vietnamin vanhin ja komein. Yllättäen Jussi ei älynny kattoo puhelintaan (torspo) ja sain pyöritellä peukaloita Jussia ootellessa. Jälleennäkemisen riemu oli lähes käsin kosketeltavissa kun kahden viikon erossa olon jälkeen kaksi yksinäistä sielua löysi taas toisensa, ilmassa oli taikaa, kevään tuoksua, tähtitaivas ja hyttysiä.

Mui Ne on mukava paikka. Voisin jopa harkita pysyvämpääkin asettumista tänne jos venäläisten määrä ei olis niin helvetillinen. Mistä näitä ryssiä oikein tulee??? Puolet kylteistäkin on venäjää ja Rubishkaja-pullot tyhjenee samalla kun molkotetaan sitä helvetin ärsyttävää kieltä. Kommunikoinnin muiden reissaajien kanssa kieltää ilmeisesti joku neuvostoliiton aikanen laki, en tiedä, mutta ryssät puhuu vaan ryssille. Kaiken huippu kun oltiin eilen illalla syömässä ja venattiin safkoja niin LIHAVA venäläinen joku 8-vuotias pullukka tulee ruinaan huikkaa mun limpparista! Mee helvettiin nulikka, mee pyytään rahaa vanhemmiltas! Ei se ymmärtäny (yllätys) yhtään englantia, olis pitäny olla Toni ”marsalkka” Jukaraisen isä Aki Jukarainen messissä ja kääriny Akin hihan ja näyttäny pojalle suomileijonaa, olis venäläinen kermaleivos älynny että näille kavereille ei vittuilla. En haluis leijua, mutta yks mun kaveri on myyny sohvan Suuri Seikkailu- Pasille (T. Jukarainen), ja sama kaveri käveli tampereella Treffit Pimeässä- Jarkkoa vastaan (T. Jukarainen).

Surffauksen löyty aivan uus kipinä täällä Mui Nessa, ja joka aamu ollaan käyty parin tunnin setti heittämässä aalloilla, rupee olemaan tatsi aika kohillaan. Bali oli niin perälävestä surffata koska Kuta on niin helvetin likanen biitsi, ja aivan täynnä jengiä. Neljänä päivänä putkeen ollaan oltu ainoot surffarit koko rannalla, on ollu lääniä missä reenata. Vähän onnistu koheltaankin ja pienen aivotärähdyksen poimimaan kun kolautin laudan kunnolla takaraivoon, näitä sattuu, mutta hampaat taitaa olla vielä tallella kaikki. Mutta komeesti alkaa pikkuhiljaa aallot totteleen komentajakapteeni Ollikaisen käskyjä.

Reeniä reeniä tiäräksää

Täällä olis ihan kivasti nähtävääkin, on kalastajakylää, white sand dyynejä, red sand dyynejä etc, niille on vaan niin helvetin raskas kiivetä, ja joka aamunen parin tunnin surffaus käy kyllä ihan kuntoilusta. Tosin kuntoilu ei olis yhtään pahitteeks, rupee pientä etureppua muodostaan ton löhöilyn, mässäilyn ja liikkumattomuuden seurauksena, mut jossain laulussahan lauletaan jotain ”reppu ja reissumies”? Vähän pystyy pötsiä aina keräämään, suomessa oottaa kuitenkin taas karu paluu arkeen kun velvollisuuteni SB Nepalin Tuhkimot Ry:n puheenjohtajana, rahastonhoitajana, juoksupoikana ja kenttäpoliisina saavat jatkua (oonko vielä tiimissä?), ja tiukka Tuhkimomainen ”kerran viikossa jos Lommo löytää sisäpelikenkänsä ja Aholalla ei oo saunavuoroo”- harjoittelumentaliteetti lähtee taas käyntiin. Ymmärsikö joku tän lauseen, mulla tekee vähän tiukkaa?

Mui Nen rantakadulla

Niin no käytiin me sinne punasen hiekan dyyneille kiipeemässäkin ja kuvia näpsimässä illan suussa, ihan komeetahan siellä oli. Iltasin ollaan käyty pelaamassa biljardia anniskeluravintoloissa ja lipastu olut tai kaks, tosin yks ilta venähti sinne aamu kuuteen, sillon ei päässy kasilta vielä surffaan, tuli vedettyä aika ohkaset siivut käärmeviinaa kämpillä, kiipes huppuun aika ryminällä, oli potkua enemmän kun Senssin kossuvissyssä. Pelattiin homopariskuntaakin vastaan Jussin kanssa biljardia ja mentiin vielä häviämään 2-1, kyllä otti koville. Tosin me oltiin aika huppelissa, puolustan sillä mun ja Jussin suoritusta.

Illan hämärissä bongattiin puskasta pullollinen kobraviinaa, mmm.

Dyyneillä hulluttelemassa

Ei tässä sen äkkinäisempää oo ehtiny touhuumaan, aamut aalloilla, päivät riippumatossa ja illat biljardia pelaamassa. Ja ihan pelkästään biljardin takia ollaan baarissa käyty, ei sen takia että siellä saa kaks bissee yhden hinnalla. Piti meidän mopoo vielä hehkuttaa, se on ihan maaginen museovehje, ja aina ykkösellä käyntiin, iha huikee peli! Jouduinhan mä muuten yks päivä käydä näyttään J.M Taavitsaiselle miten sitä minigolfia pelataan, puttikunto oli aika kova.

Meidän kaunokainen, vanha rouva.

Tässä tärkeimmät, alkuviikosta lähetään varmaan parisataa kilometriä pohjoseen Nha Trangiin, aika näyttää. Voisin loppuun vielä siteerata erittään hyvää henkilökohtaista ystävääni ja Facebook-kaveria seuraavanlaisella lausahduksella:

”Nyt on se hetki ku voi vittu naattia naattia naattia, hyvä hyvä suoritus Sihvoselta ja ennen kaikkee koko kärppäjoukkueelta” – Timo Jutila, Hockey Night, 2005

Dallaspullan tuoksuista huomenta!

Viimeiset päivät Kambodzan pääkaupungissa Phon Penhissä kului kylille pyöriessä ja limpparia lipitellessä. Otettiin suomimimmin, siis Even kanssa yks päivä tuk tuk-taksi muutamaks tunniks ja kierreltiin ympäri kyliä ja haettiin kaupasta kaljaa sitä mukaa kun edellisestä tölkistä alko pohja näkymään. Illat pelattiin bilistä ja käytiin discoilemassa täkäläisten Tivolissa. Yks yö tuli baarista kotiin könyttyä niin hirvee nälkä että lähettiin hakeen safkaa jostain (?) 4 aikaan yöllä. Hirveessä jurrissa valuttiin kadulle ja bongattiin tuk tuk-kuski, ja todettiin että kaveri on enemmän kännissä kun me kaks yhteensä. Äijä oli ihan helvetin päissään, ja ilman kahta takarengasta olis ollu silmällään jo aika monta kertaa. Hyvinhän kaveri ajo, löysi oikeen paikan ja laulokin vielä melkein koko matkan, kieltämättä dollarin arvonen kyyti!

Tokana iltana kun Eve väsähti jo ennen aikojaan lähin yksin s(h)eikkailemaan klubille. Joku täkäläinen mimmi tuli jutteleen mulle (!?), mietin vaan että toi se vasta jurrissa on. Hän on Thida. No ei ollu helkkari sentään ku selvinpäin, juteltiin niitä näitä ja sanoin että pitää lähtee tutimaan, aamulla aikanen bussi kohti Sihanoukvillee. No sinnehän sekin oli tulossa ylihuomenna, ilmeisesti mun argentiinalaistyyppinen rusketus, ohuen humalainen englannin ääntäminen, ja venäläiset kierot silmät teki muijaan vaikutuksen ja sovittiin et törmätään Sihanoukvillessä.

Päädyin 5 tunnin bussimatkan jälkeen Sihanoukvilleen, jossa pääsikin taas asian ytimeen, eli rantaelämään ja riippumatossa köllöttelyyn. En tehny oikeesti mitään muuta ekana kahtena päivänä, kävin syömässä pari kertaa, täts it. Nappasin skootterin alle yks päivä, ja vuokraaja varotteli vittumaisista poliiseista, pysäyttelee kuulemma turisteja hanakasti, sano että maksa korkeintaan 5$ jos tulee ongelmia. Kiertelin ympäri Sihanoukin rantoja, ja kappas perkele yhessä vaiheessa hyppää paskalakki tielle punanen valukka kädessä vaikka ajoin hitaampaa kuin muu liikenne. Aattelin eka että en pysähdy, mutta tulinkin heti toisiin aatoksiin ja aattelin että katotaan mitä pojat on keksiny. Hymyilin heti kun pysähdyin ja morjestin kavereita, tarjosin noortit jätkille ja alettiin käymään mun rikoslistaa läpi. Olin ajanut vähintään 80km/h (ei niillä ollu ees tutkaa, ajoin ehkä 50km/h)eikä mulla ei ollu täkäläistä eikä kansainvälistä ajokorttia. Tämä tulee maksamaan minulle 10$. Huvitti pelkästään sakon summa, mutta olin päättäny että noille en rahaa anna, selitin että totta helvetissä jos mä rikon lakia niin maksan sakkoni, mutta en mää kyllä ala raha teille jakeleen, arvon konstaappelit, eikä suomalaiset tarvii kun EU-ajokortin. No se oli paskapuhetta kyllä. Äijät jankkas että pitää maksaa, mutta pysyin lujana. Loppujen lopuks ne pyysi hakeen niille vesipullot kaupasta, totesin että menkää tolla hienolla piipaa-autollanne, mää lähen ny! Siitä saitte, siat!

Thida ilmesty Sihanoukkiin joku viikonpäivä, en tiedä mikä, ja Thidan kanssa touhuttiin niinkin uutta hommaa tällä reissulla kun rannalla lokoilua. Juttua kyllä riitti kummastakin tuutista, Thida oli aivan ökyrikkaan perheen likka, opiskelee Bangkokissa ja tekee uraa paikallisena pop-tähtenä. Mä kerroin lähes yhtä yleellisestä elämästäni lähikaupan kassalla, ja urastani Sahalahden jalkapallosarjan loukkaantumislistan kärjessä. Paikalliset kyyläs perään ja näpsi kuvia meistä, toivon sydämeni kyllyydestä että pääsisin Kambodzan 7-päivää lehteen ”pop-tähden uutena salarakkaana”. Nii ja Tuksukin kuulemma eros jo, shokkiylläri!

Muutaman oluen tuomalla itseluottamuksella iltasin mietti miten ois riski veto painella paikalliselle kasinolle tuplaamaan reissubudjetti, tai menettään kaiken. Tää maa on siis kasinoita väärällään, niitä on joka kaupungissa. Siirtäis kotiin paluuta muutaman kuukauden ja elelis täällä lepposasti. No, ne oli vaan haaveita. Jos täällä oikeesti voitat isompia summia kasinolla, voit olla melko varma että hengissä et kotiin pääse. Jos kasinon oma väki ei laita sua kylmäks, kyllä joku sen tekee joka tietää millasia summia on taskussa. Vieläkö Sahramissa on Tuplapotti?

Buukkasin bussilipun Sihanoukvillestä Vietnamin pääkaupunkiin Ho Chi Minh Cityyn, eli HCMC:yyn, eli Saigoniin. Thida hyppäs samaan bussiin, määränpäänä Phnom Penh, jonka kautta meikäläisen bussi hurauttaa. Mä en tiedä minkä helvetin takia jokaisessa bussissa missä on telkkari, tulee aina paikallista karaokee NÄIN kovalla. Edellinen ilta oli venähtäny aika myöhään, ja kevyessä koistisessa bussissa istuessa ja hikoillessa tuli mieleen krapulaiset työpäivät ja kassalla huutavien pikkulasten korvia ja päätä raastava itku ja parkuminen. Ei vittu, sehän tulee tosta meidän takaa! Sanoin Thidalle että tästä puuttuis enää Kambodzalainen karaoke, niin eikö perkele 2 sekuntia sen jälkeen hurahda dvd-pyörimään! Bussissa oli yhet ainoot kajarit, aivan takana, aivan meidän korvien vieressä, volyymia säädellään siis vaihtamalla paikkaa bussissa, niinkö? No onneks ei tarvinnu paikkaa vaihtaa koska bussi oli yllättäen aivan täynnä. Ai perkele, 60% matkasta lapsen huutoo, 40% kusihädän pidättelemistä, 100% khmer-karaokee, siitä on rattoisa 5 tunnin  krapula-matkustus tehty!

Saigoniin saavuin yheksän pintaan illalla, 13 tunnin bussissa istumisen jälkeen. Olen siis uudessa maassa,Vietnamissa! Aika perkeleen hienosti lähti tääkin homma toimimaan, nopeet ensihavainnot Vietnamista oli se, että mopoja on enemmän kun ihmisiä, ja kukaan ei osaa puhua englantia! Mitä helvettiä, kiertelin väsyneenä rinkka selässä aivan paskana ainakin 6 hotellia, kukaan ei osannu sanoo yhtään mitään, ei hintaa, ei sitä onko tilaa. Sillon mietin että mikä helvetin mielenhäiriö  oli lähtee reppureissaamaan aasiaan kun vois maata kotisohvallakin... Lopulta päätin että mä meen tähän, makso mitä makso, ja aivan sama puhuuko englantia. No respan sankari ei osannu kyllä mitään muuta kun kynää pyöritellä kädessä, mutta sanaakaan ei osannu sanoo. Kyselin hintaa, onko tilaa, kokeilin perkele thaitakin puhua mutta ei jumalauta. Lopulta se soitti jollekin joka osas vähän englantia, ja puhuin sen kaa puhelimessa. Äijä sano luurissa 100$ huoneen hinnaks, mä nauroin ja sanoin et tää on varmaan vitsi, tää on tällänen semikusinen luukku syrjäsellä kadulla. Puhelu katkes ja hetken päästä äijä soitti ja sano että tarkotti 10$. Tämä selvä, otan tämän.

Raahasin kamat ylös ja olin menossa suihkuun, kun oveen koputetaan. Respan hiiri mukanaan ”todella” ammattitaitonen naistulkki. Nainen sano mulle: ”Baba?”. Toistin sanan, ja koitin saada selville mitä helvettiä se tarkottaa. Hetken jo elin toivossa että tänään on joku koko perheen leffailta, jossa katellaan Babar-piirrettyjä, mutta sitten älysin! Baba=passport! Passiahan se helkkari haluskin, selvishän sekin! Baba...

Mulla on hirvee kotiinpaluu stressi. Tässä on nyt vielä tasan kuukausi jäljellä, mutta jotenkin sellanen fiilis että kohta tää kaikki on ohi, mitä sitten tapahtuu? Kaikki asiat stressaa ihan helvetisti, tarvii yrittää rentoutua. Koti-ikäväkin oli välillä aika kova, jouduin hakemaan marketista pullon Finlandia-vodkaa ja uhrata ajatuksia perheelle, ystäville ja tutuille. Mulla on hirvee ikävä!

Nyt olen siis Saigonissa, josta olis tarkotus siirtä mahdollisimman nopeesti rannikolle, tarkemmin sanottuna Mui Ne- beachille, jossa pitäis olla treffit Jussin kanssa. Luvassa on jälleennäkemisen riemua ja rajatonta rakkautta. Surffaan olis myös tarkotus mennä, täällä kun on siihen hyvät puitteet. Kirjotellaan taas kun kerriitään.

-Sno