Silirimpsis sileät tiet

Aurinko laskee ja on taas tarinoinnin aika. Juttua tulee sekalaisessa järjestyksessä ja miten mieleen juolahtaa, katotaan miten tässä käy. Tiet ei oo muuten hirveen sileitä, kovana mopoköllinä painoin hirveetä kyytiä eilen monttuun ja takavalo jäi matkalle. Vasta reissun toinen korjaamoreissu siis edessä.

Elämän suurimpia nautintoja on syöminen. Siitä nauttimiseen äärimmäisen hyvä paikka on Aasia. Ruokaa on tarjolla joka paikassa, paljon, halvalla, ja jokaiseen makuun. Käytiin mopoiluretkellä koko saaren ympäri yks päivä, ja löydettiin helkkarin hyvä ruokatori, jossa on ruokakärryjä ja tarjontaa joka lähtöön. Löysin itsestäni kauan piilossa pysyneen merenelävien ystävän, kun maistoin grillattua mustekalaa ja friteerattuja (?) ISOJA katkarapuja! Makheimmillaan kun on hyvvää! Siihen kylkeen vähän kana- ja possuvartaita, täkäläisiä kevätrullia, ja curry-kana-riisisettiä, kyllä masu kiittää! Jälkiruoaks tuore hedelmäshake tai pala suklaakakkua, ja koko komeudelle hintaa tulee 4-4,5 euroa, kyllä on mukavaa! Joo ja helkkari ku meinas unohtua, söin elämäni parasta kalaa rannalla, red snapperia, suosittelen lämmöllä!

Mä en tiedä mikä helvetin hihhuli musta on tulossa. Mä oon alkanut nauttimaan pienistä asioista, mikä on siis vaan hyvä, mutta en oo koskaan pitäny niin kummosena istua rotvallin reunalla ja ihmetellä maailman menoo ja ohikulkevia ihmisiä. Nyt sekin tuntuu äärettömän hienolta ja mukavalta! Elämä on niin kovin hektistä oravanpyörässä kulkemista, aina on kiire, eikä oo aikaa istua alas ja kattella mitä ympärillä tapahtuu. Ei oo Tampereella tullu istuttua puiston penkillä muuten vaan ja katteltua ympärille. Varsinkaan helmikuussa 25 asteen pakkasessa. On hienoo kun on vaan aikaa, ei oo kiire töihin eikä kouluun, voi vaan olla! Mä oon aina tykänny Pasila-sarjan Pekka Routalemmestä, ja nyt mä jopa ymmärrän että pienetkin asiat voi olla hyvin jänniä. Niinkun Pekka sanoo, perinteinen muoviämpärikään ei oo pelkkä muoviämpäri, se on jännä muoviämpäri!

Otin noi kiintiö-lässytykset heti kärkeen niin voi siirtyä taas oikeisiin asioihin. Reilun kuukauden urheilemattomuus sai tänään päätöksen kun tutkapari Taavitsainen-Ollikainen hurautti Ko Phanganin golf-rangelle vähän draivia reenailemaan. Tunnin verran siinä lätkittiin, ja pitihän se arvata ettei olis kannattanu. Mulla tuli rakko sormeen! Nyt mulla on kaikki ammattiurheilijan taudit mitkä voi olla, tenniskyynärpää, hyppääjän polvi, kehonrakentajan selkä, esteratsastajan reidet ja tuoreimpana golffarin sormi. Mitähän vielä! Rautanelkku sai sellasta kyytiä meikän käsissä että oli äijät ihmeissään!

Duracell-päissämme saatiin pirun hyvä idea lähtee trekkailemaan! Ko Phanganin korkein kohta, Khao Rak, on 627 metriä korkee, ja sinnehän meidän oli pakko päästä. Rapistunut peruskunto oli hyvä laittaa pikku testiin. Oltiin varmoja että ei me sinne tulla pääseen, mutta käydään kokeileen. Sovittiin että jos päästään niin haetaan viskileka ja palkitaan ittemme. Kiipeilykengät (Adidaksen superstarat) tiukasti jalkaan ja on the road! Kuolemaa uhaten lähtivät pojat matkaan keskelle viidakkoa gorillojen, myrkkyhämähäkkien, krokotiilien ja valkohaiden keskelle. Maasto oli välillä aika vittumaista kulkee, mutta kovanluokan kiipeilijöinä vajaan 1,5 tunnin kapuaminen palkittiin ja saavutettiin huippu. Kyllä oli hymy herkässä! Olin niin paskana, väsyny ja nälkänen, mutta oli se komeeta! Näpättiin pari fotoo, ja valuttiin alas, reissun urheilusuoritus numero 2. oli siis tehty! ps. juotiin myös se viskileka...

Huipulla tuulee

Suurena koiraihmisenä olen saanut nauttia näiden karvaisten tovereiden letkeästä seurasta Aasian auringon alla. Tosin Balilla koirat oli helvetin kapisen näkösiä ja kantaa vesikauhua, mutta täällä on sulosia karvakuonoja kylillä ja rannoilla, joita jopa hoidetaan ja ruokitaan. Meillä on myös oma koira, Rekku, joka tulee meidän terassille iltasin ihmettelemään meidän touhuja. Tosi miellyttävä tyyppi! Tosin tänään tuli ensimmäinen riita Rekun kanssa kun oltiin rannalla heittelemässä frisbeetä ja Rekku halus mukaan, niin eikös se saatanan loppasuu ottanu kiekon ja lähteny karkuun! Aikamme kun Rekun perässä juostiin saatiin kiekko takas ja komennettin Rekku vaihtoon häpeemään. Kun lopetettiin ei ees moikattu Rekulle joka tietty odotti et tullaan silittämään rannalla makoilevaa hurttaa, sovittiin ettei ees katota Rekkua kohti, ollaan nyt siis vihoissa.

Osku ja Rekku

Sain myös komeen vision yks ilta riippumatossa ihmetellessäni. Tulevat Full Moon- juhlat lähestyy, ja perussuomalaiseen tyyliin jotain hölmööhän sinne tarvii keksiä. No päätettiin että ne on meille MM-1995 mestaruusjuhlat, ja hommaan selkään Timo Jutilan ”pelipaita-rusketuksen”, eli askartelin paperista JUTILAn, ja jeesusteipillä iso vitonen selkään. Sitten rannalle köllimään ja Jussi rasvas selän, asetteli kirjaimet ja teki numeron teipistä ja kaikki näytti hyvältä. Pari tuntia kun siinä pilvettömän taivaan alla olin köllinyt tuntu että selkä on tulessa, aattelin että nyt saa perkele riittää. Katoin selkää peilistä, ja huomas taas paljonko pysty antamaan Jussille vastuullisia tehtäviä! Mun selkä oli rasvattu niin helvetin huonosti että ei mitään rajaa, ja nyt puolet mun selästä on palanu aivan punaseks ja perkeleen kipeeks, koko touhu meni taas aivan reisille! Ei tuu mestaruusjuhlia ainakaan pelipaita selässä.

Koirista tulikin vielä mieleeni kun yks ilta ajeltiin pimeessä kylänraittia kotia kohti, ja tiethän täällä siis on aivan paskoja, kuoppasia ja liukkaita, niin eikös perkele yhden mutkan takana keskellä tietä pari koiraa oli justiinsa laittanu hommat käyntiin, eli siis harrastivat ”lihaisia iloja” keskellä tietä! Hyvä ettei päälle ajettu, olis siinä ollu taas kerrottavaa. ”Joo tossa törmättiin pariin nussivaan koiraan, ei siinä pahasti käyny...”

Tänään edessä täydenkuun kekkerit siis, jos vielä henki pihisee niiden jälkeen niin raportoin miten kemut meni. Ei nyt tuu mitään äkkinäistä enää mieleen. Joten lopetan. Loppu.

-Oscu

Banaanipannukakkuja ja Ko Phangan

Bangkokin metropoliin väsyneet ja saastaiset matkamiehet saapuivat Keskiviikko-aamuna Balin sannoilta. Tavotteena oli päästä jatkamaan matkaa viimeistään parin päivän levon jälkeen, koska Bangkokin tuntien siellä menee melkein aina hommat kaljan juontiin, on se Changi vaan niin hyvää. Vaan miten kävikään? Syntiset reissumiehet ottivat suunnaksi Bangkokin ensimmäisen temppelin, ja suorittivat henkisen puhdistautumisen paikalliseen tyyliin syvässä hiljaisuudessa, harmonisen musiikin soidessa taustalla. Fyysinen puhdistautuminen hoidettiin sitten suihkussa himassa. Temppelivisiitin jälkeen pitäis onnettaren olla puolella, eikä isompia murheita ole sattunutkaan.

Lentomatkustus ei oo vielä kertaakaan menny ihan nappiin meillä. Aina on jotain sanomista lipuista, repuista, rinkoista, passeista, viisumeista tai jostain ihan muusta. Eikä tää kerta ollu poikkeus. Oltiin vaihteeks vähän myöhässä, ja hirveellä kiireellä check iniin ja kohti porttia niin meiltä aletaan periin jotain perkeleen maksuja! Teki mieli alkaa mähinöimään mutta koska olin väsynyt ja nälkäinen (ja vartijat helvetin isoja) päätettii et nyt kiireellä (au)tomaattia ettimään. Sieltä se jostain löyty ja munat vaahdoten portille ja koneeseen. Onneks oli lento myöhässä, joten selvittiin tästäkin, ollaan päälliköitä! Lennolla viihdytettiin itteemme kirjottamalla kaikkee hölmöö maahantulokortteihin, ja sanomistahan siitäkin tuli sitten Thaimaan päässä kun ei meidän lentoo löytyny koneelta.

Kuosittumisen jälkeen oli aika alkaa metsästämään Chinatownista pientä ”Little Indiaa”, josta villien huhujen mukaan saisi rahaa vastaan hommattua intialaista nuuskaa, eli Khainia. Pienen bussiajelun, vähän isomman tuk tuk- ajelun ja helvetinmoisen ”sormi suussa”- pyörimisen jälkeen löydettiinkin tätä ihmeainetta, ja voin sanoo että kyllä ruotsalainen pikkuveli kalpenee tän tavaran rinnalla, on kohtuu jäykkää tavaraa!

Saatiin buukattua bussi+lauttaliput tänne Ko Phanganin saarelle ilman oluen antamaa itsevarmuutta, ja hypättiin bussiin. Edessä 12 tuntia bussissa istumista, vähän syletti! Mun edessä istuva brittilikka nykäs vielä penkin täysin ala-asentoon, eli suoraan mun syliini, laitto oikein saatana silmälaput ja korvatulpat ja kaivo tyynyn esiin, päätti että hän ainakin nukkuu hyvin koko matkan! Tässä vaiheessa mulle selvis että edessä on täysin unettomat ja tuskaset 12 tuntia. Noin 11,5 tuntia tosta ajasta mietin erilaisia keinoja tän muijan nylkemiseen. Kengännauhoilla kuristaminen nousi vahvaks ykköseks, mutta säästin kuitenkin mimmin hengen. Tällä kerralla! Vittu kun osuis vielä kerran samaan bussiin...

Seiskalta aamulla oltiin viimein perillä, ja odoteltiin pari tuntia jatkokyytiä. Vielä tunnin verran bussissa istumista, sitten päästiinkin 3 tunniks lautalle. Väsyneenä, nälkäsenä ja kyllästyneenä nukahdin laivan kannelle aurinkolasit silmillä, täysin ilman aurinkorasvaa. Pilvetön taivas. Loput voittekin jo päätellä. Jumalauta oon kun keitetty rapu ollu pari päivää, ja kaikenlisäks näytän helvetin tyhmältä ”panda silmillä”, on niin komee aurinkolasirusketus että huhhuh!

Enivei, nyt ollaan niin komeessa paikassa että oksat pois omenapiirakasta! Tultiin kohtuu hiljaselle rannalle itään Thong Nai Pan Yaille, ja saatiin älyttömän hieno bungalowi aivan rannan tuntumasta. Ei liikaa muita turisteja, tosi rauhallinen ilmapiiri, ja maisemat älyttömän upeita! Sisäinen mopopoika heräs heti ekana päivänä kun oli vähän parempaa pyörää tarjolla, joutu ottaan sitten koko viikoks. Tiet täällä on aika helvetillisiä, täynnä kuoppia, kiviä ja uria, joten aika varovasti saa ajella. Vähän ollaan käyty hiekkateillä leikkimässä kovia jätkiä ja päristelemässä kun kuustoista kesäsenä, pojat on poikia ja tytöt tekkee lissää. Eilen käytiin kiertelemässä saarta ja kattomassa turistiranta Had Rinin meiningit. Täällä on perjantaina koko Thaimaan suurimmat kekkerit kun arviolta 30 000 törppöö tulee rannalle juhlistamaan täyttä kuuta, tiedossa siis Full Moon Partyt, saa nähdä miten niistä selviää.

Lauantai-iltana nautin myös ensimmäisen oluen (yhden) Thaimaassa. Mentiin syömään romanttisesti rannalle missä paikalliset grillas kalaa ja kanaa, ja teki helkkarin hyvää papaya-salaattia. Sillon oli ehkä yks reissun parhaista fiiliksistä. Jengi ampu raketteja, grillattiin, syötiin ja naatiskeltiin, ihan käsittämätön tunne, teki mieli melkein pussata Jussia. Jätin sen kuitenkin tekemättä ja tultiin terassille kuuntelemaan Loirin Veskua ja makoilemaan riippumattoon, oi että on elämä komeeta! Tänään käytiin mopoilemassa vesiputoukselle ja makoiltiin rannalla. Taidanpa laittaa muutaman kuvan ystäviä kotisuomessa lämmöllä miettien.

Vesiputous-hommia

Thong Nai Pan

Had Rinin rantaa

Lauttahommia

Nauttikaa Suomen ihanasta keväästä, puiden tuoksusta ja lumen alta paljastuvista koiranpaskoista, on lottovoitto syntyä suomeen!

Kesä-Osku

Oskarin viimeiset mietteet Balin sannoilta

Balin ”paratiisisaari”, tämä brittiurpojen ja aussien täyttämä lomakohde on huomenna vain muisto takaraivossa, ja leima passissa. Täällä on oikeesti niin paljon australialaisia että oikein ällöttää. Tää on niille vähän niinku suomalaisille Kanarian saaret tai Sunny Beach. Ei muuta mutta niiden englanninkielestä ei saa mitään selvää! Ne jolkottaa niin helvetin nopeesti että suomijuntin ”tommi mäkisellä” on kohtalaisen vaikee ymmärtää mitä kaveri koittaa sanoo. Tarvii vaan hymyillä ja nyökkäillä!

Ollaan noudatettu aika tuttua kaavaa, ei olla paljon kelloo katteltu eikä suunniteltu mitä tehdään, toi riippumatto on niin hieno keksintö että siinä aika vierähtää köllötellessä hyvinkin nopeesti. Vähän ollaan surffaushommia kokeiltu, mutta tuulet ei oo ollu oikein suotuisat meille, joten sekin jääny kohtuu vähäseks. Jussi poimi kunnon taudin ja sai kuumemittarin näyttämään ihan miehekkäitä 39 asteen lukemia ja hirvee raippöli (suom. ripuli) on vaivannut jo useemman päivän, mahtaa poikaa huomenna naurattaa lentokoneessa. Ei vaa, Jussi oli kohtuu huonona yks ilta kun tulin syömästä, vettä tuli helvetisti pihalla ja Jussi sano että nyt on pakko lähtee johkin on kivut sitä luokkaa. Meidän respassa on yks kaveri duunissa jolle ollaan annettu lempinimi Vätys. Se on siis niin löysän näkönen laahustaja että sitä kun läppäis kerran selkään niin se olis naamallaan asfaltissa. No menin sanoon Vätykselle että nyt taksia pihaan et kaverin on päästävä sairaalaan. Jamppa laahustaa puhelimen luokse ja soittaa johkin. Puoli tuntia ja taksi on pihassa, selvä. Puolen tunnin päästä tultiin kattomaan, ei näy taksia, kysyin että mihis vittuun se taksi on jääny, niin Vätys totee vaan: ”I think its not coming”. Jumaliste että mulla kiehu! Ei muutaku Jussi takas punkkaan ja mää lähen kaatosateessa kalasteleen taksia skootterilla! Kyllä mua kiukutti! No lopulta sain taksin kalasteltua ja paineltiin Jussin kanssa puskatohtorille joka kirjotti sille viittä eri lääkettä, pillereiden koosta päätellen ne oli jotain hevosviagraa, mutta poika on jo paremmassa kunnossa. Saatanan Vätys...

Yks mun lempparihommista täällä on toi kaupankäynti politiikka. Otetaan pari esimerkkiä:

a) Surffilaudan vuokraus. Hyvä päivähinta on 30-40 tonnia, eli 2,5-3,5e. Kun menee kysymään minkälaiseen hintaan lauta irtois päiväks, alotushinnat on aina yhtä huvittavia: 250-300 tonnia, eli 20-25 euroo. Ala on kova! Ei auta muu kun nauraa aina ja vähän aikaa väitellä vuokraajan kanssa, sit lähtee käveleen niin perästä kuuluu ”ok ok, thörti thausond”.

b) Soppailtiin vähän vaatteita ja muuta härpäkettä. Hyvä nyrkkisääntö on se, että sillon kun kauppias on helvetin vihanen eikä hymyile sulle kun lähet kojusta tavaroinesi, on kaupat ollu onnistuneet. Jussille kalasteltiin reppua, josta pyydettiin eka 500 000 rupiaa. Heitettiin että saat 100 000. Äijä naureskelee meille, no me naureskeltiin takas. Tarjos 300 000, no me lähettiin käveleen. Äijä huuteli aina perään ja pudotti muutaman kympin, ja vajaan vartin väännön jälkeen äijä kiehu niin helvetisti et olin kohtuu varma että se nylkee meidät. Lähettii vikan kerran käveleen niin kyllähän se perään huusi että huntilla lähtee, rahat tiskiin, kaveri ei ees kiittäny, pisti kojunsa kiinni ja lähti varmaan kaljalle. Ei tienny kaveri että kävi kauppaa sen luokan kauppaneuvosten kanssa että kusettaminen ei kannata!

c) Terveisiä Ubudin apinametsään sille mulkulle joka söit skootterin penkkini, toivottavasti luet tätä! Penkki oli siis parempi korjauttaa ennen palautusta, koska vuokraaja voi ahneuksissaan pyytää aivan mitä haluaa rikotusta penkistä. Löysin mopokorjaamon, ja neuvottelin kaverin kanssa, 250 000 uus päällinen + 100 000 työt = 350 000 rupiaa (30 euroa). Kaveri sano että halvemmalla sitä ei kukaan korjaa. Nuukana poikana tietysti en tähän suostunu, ja etsin seuraavan kunnon täkäläisen korjaamon jossa kukaan ei oikein osannu ees englantia. Näytin penkkiä kaverille, ja kysyin mitä maksaa, kaveri kirjotti lapulle 60 000 rupiaa, ja tunnin päästä valmis. Tämä kävi meikäläiselle, teki mieli käydä vittuilemassa uuden korjatun penkin kanssa toisella korjaamolla, mutta jätin väliin. In your face paskakorjaamo ja mulkkuapina!

Katukauppiaat, eli ns. hämärähemmot, jotka istuskelee skoottereiden päällä, ja tulee kauppaamaan kaikkee maan ja taivaan väliltä, on taas ihan oma lukunsa. Jokaisella tuntuu olevan samat myyntiartikkelit: Skootterikyyti, taikasieniä, marihuana, viagra, nuorta naista, hierontaa tai ekstaasia. Pillereita kaupataan jokaseen lähtöön, on eri värisiä ja näkösiä, eikä kaverit tunnu ymmärtävän vaikka kuinka monesti sanoo että NO THANKS! Oon kysyny todella monelta että näytänkö siltä että tarttisin sen enempää viagraa kun taikasieniäkään, mutta kovia on kauppamiehet.

On se komeeta hommaa. Eilen olin aika vilkkaalla ja energisellä tuulella vaihteeks, ja kuinka ollakaan kotikatua ajellessa vastaan käppäilee kolme tytön tylleröistä joiden epämääräinen molkotus kuulosti jokseenkin tutulta, voisiko tuo olla sitä suomea? No skootterit ympäri, ja aloin täkäläiseen tapaan tarjoomaan ensin ”transport, transport”, eli kyytiä, ja heti perään ”magic mushrooms?”. Yks likoista huokas vaan että ”ei vittu”, jolloin mun oli pakko heittää ässä hihasta ja paljastaa itsemme suomalaisiks. Olinpa vaihteeks vitsikirja leväällään. Päädyttiin siitä porukalla syömään ja vaihtamaan kuulumisia, likoista kaks pelas kiekkoo, oikein mukavia typyjä, oli hieno puhua suomee välillä muidenkin kun ton kuraa puskevan renkipojan kanssa. Lipastiin oluset vielä jossain, ja sovittiin et törmätään vielä huomenna (eli tänään) illalla jos aikataulut natsaa. Katsotaan miten käy.

Paljon tekstiä, vähän asiaa tuntuu olevan aika tuttu tyyli näille mun kirjotuksille. Enivei, huomenna hypätään Air Asian flygariin, joka kuljettaa meidät vanhaan tuttuun Thaimaan sydämeen, Bangkokiin, tuohon syntien ja saasteiden kaupunkiin. Sieltä pitäis päästä helkkarin nopeesti pois, ja ottaa suunnaksi Siaminlahden saaret, siitä lisää ensi kerralla. Näkemiin ja kuulemiin.

Osno

ps. Ne onnekkaat jotka tietää tarinan mua töissä ahdistelevasta helsinkiläisestä ”homovaarista”: Laitoin vaarille oikein kauniin kortin täältä Balilta kun hän niin nätisti pyysi ja oikein osotteensa minulle toi. Vaari kysyi myös pystyisinkö hommaamaan hänelle isompaa erää tuoreita pornolehtiä (terveisiä Naskalin Mikolle). Joka tapauksessa kortissa on täkäläinen heimopäällikkö täysin aatamin-asussa, pelit ja pensselit esillä. Oli pakko heittää vettä myllyyn ja kirjottaa korttiin seuraavasti:

Moi Pertti!

Täällä nämä oloasut ovat todella paljon mukavempia kuin siellä kotisuomessa. Vähän jo kaipaan härskejä juttujasi. Nähdään huhtikuussa! T: Kaupan-Osku

Hahah, mahtaa vaarilla jalkovälissä kihelmöidä kun postilaatikosta tupsahtaa kortti jossa komeilee musta mies hirveen paloletkun kanssa!

Terveisiä Ubudin eläintarhasta!

Ubudin ajaton ja kiiretön elämä on leiponut matkamiehistämme charmikkaita ja levänneitä pojan koltiaisia. Päivät kului uima-altaalla ja riippumatossa lähinnä vartalo vaaka-asennossa, niska mukavasti tuettuna. Kuulostaa pelkältä ruusunpiikeillä tanssimiselta, mutta kyllä mua vastoinkäymisetkin alko vähän rasittamaan! Täkäläiset eläimet ei tuu oikeen juttuun meikäläisen kanssa, ja meillä on pienet jengisodat käynnissä, joten kerronpa näistä heti kärkeen:

Ubudissa on Monkey Forest, ja kuten arvata saattaa, se on täynnä apinoita ja japanilaisia. Eli kahdenlaisia apinoita, ainoo mikä nämä kaksi lajia erottaa toisistaan on se, että toinen apinaroduista kantaa mukanaan toistatonnia maksavaa Canonin M85 SUPER – järjestelmäkameraa, toinen ei. Mehän tietty mentiin Jussin kanssa hölmöilemään apinametsään kovalla itseluottamuksella, heitin oikeen komeesti vielä Nepalin Tuhkimoiden (hyvä netu!) pelipaidan päälle ja fiilis oli katossa. Helvetinmoinen apina-jengi lähestyy joka suunnasta, ne ilmeisesti luulee että me tultiin vikittelemään niiden naaraita, ryöväämään banaanivarastot ja hakemaan myllyä, mutta ei se ollu meidän tarkotus! Mua alko vähän pelottamaan että ne käy käsiks, ryöstää mun puhelimen ja lompakon, repii Netun pelipaidan ja syö mun viimeset suklaakeksit, mutta ei, ne löysi jotain paljon parempaa. Mun skootterin penkkini! Jumalauta, kaveri alko järsimään mun skoban penkkiä ja mä olin paniikissa mitä mää teen! En uskaltanu hyökätä koska tää ovela paskiainen otti tukijoukoiks koko lauman isoimmat ja pahimman näköset korstot, joten en voinu hyökätä näitä vastaan, ja Jussista nyt olis ollu apua yhtä paljon kun ankkurista putoovassa lentokoneessa. Päätin jäädä ihmettelemään kaverin ruokailua, ja kun oli saanu tarpeekseen se lähti meneen. Hyppäsin äkkiä skootterille ja ajettiin helvettiin koko mettästä! Näytin vielä keskaria sille mulkulle! Olikohan se varmasti apina vai japanilainen?

Seuraavana päivänä menin hoitamaan tarpeitani bungalowimme miestenhuoneeseen, kunnes katseeni kiinnittyi kattoon. Mun ainoo pelkoni koko täässä maailmassa, HELVETILLINEN HÄMÄHÄKKI! Ja tietty ne tappaja-apinat. Kusi katkes kun seinään ja ryntäsin vessasta ulos. Jussi oli päikkäreillä, mutta kelasin että tää on hätätilanne. Komensin vanhempana ja viisaampana Jussia tappamaan tunkeilijan, mutta tämä ”luontoäidin suosikkipoika” kieltäytyi, ja sanoi että hoitaa hämiksen ulos elävänä. Mua tilanne hirvitti ihan helvetisti ja paikat tärisi, joten mä hyppäsin kameran taakse ja kuvasin koko episoodin. Mentiin vessaan, ja Jussi alko spideriä pyydystämään, mulle iski hirvee paniikki ja koitin päästä vessasta pois, ja siinä rytäkässä rikoin myös vessan lukon.Pääsinpähän pois, ja kohta tuli Jussikin hämähäkki tyylikkäästi roskiksessa, elävänä! Olin ylpee matkakaveristani, mutta sain tapauksesta niin kovat traumat, että muutaman kerran päivässä ja aina kusella käydessä on tarkistettava vessan jokainen nurkka.

Mua on pitkin reissua vaivannu todella oudot unet. Terveisiä kaikille jääkiekon ystäville, ja etenkin niille jotka muistaa MM-95 ihmeen ja Timo Jutilan huikeen kääntölämärin yläminttuun, mä oon nähny jo kahdesti unta Timo Jutilasta. Kiitos Juti!

Käytiin yhtenä iltana istumassa iltaa Peterin ja yhen Petskun muikkelin kanssa, syötii ja nuolastiin parit kaljat, oli aika lepi ilta. Innostuttiin Jussin kanssa ottaan myös täkäläistä kiljua, eli Arakia, eli härmäksi palmuviinaa. Tätä taikajuomaa valutetaan kookospähkinästä, ja yhden lasillisen saamiseen tarvitaan pari-kolme tuntia valuttamista. Ei ollu maulla pilattu, mutta tulipa maistettua!

Mieli alko tekemään takas aalloille, ja lähettiin metsästään uutta surffispottia. Käytiin paria kattomassa, mutta korallin ja kivien takia päätettiin että varmaan mukavampi reissata paikasta toiseen jollain muulla kun pyörätuolilla. Suunnattiin siis takaisin Kutalle. Heti laudat alle ja aalloille, ja kas kummaa, tää hommahan rupee luistamaan! Poimittiin aaltoja kuin vanhat konkarit konsanaan, mä oon käytännössä jo täysin valmis lopettamaan kaiken rehellisen työn, muuttaan tänne ja perustaa oman surffikoulun. No ei ihan, mutta rupee jo toimimaan tää homma, huomenna lisää!

Liikenne täällä Indonesiassa, ja lähes koko Aasiassa on melkoista härväystä, ja skootterilla painellessa pitkin kylänraittia välillä saa jännittää oman hengen, ja vuokratun skootterin puolesta. Liikennesääntöjäkin tuntuu olevan kaksi: Pienempi väistää isompaa, ja jos mahdut voit mennä. Täällä on vielä helkkaristi ykssuuntasia, mutta ollaan sovellettu sen verran Jussin kanssa muilta esimerkkiä ottaen, että ohutta siivua voi ottaa myös vastakarvaan, mutta ei yli kymmentä kilometriä. Jalkakäytävälläkin voi tarpeen tullen ajaa, sillon on äärettömän tärkeetä muistaa laittaa valot pois (no se oli puhtaasti mun ja Jussin sääntö). Poliisit täällä on suoraan sanottuna _perseenreikiä_, jotka yrittää kusettaa rahaa turisteilta esimerkiksi väärän väristen kenkien tai kierojen silmien perusteella. Mulla on vähän kumpaakin, joten konstaapelin pilli on kohtalaisen usein soinut tien varsilla, pitää vaan hymyillä ja vilkuttaa ja jatkaa matkaa.

Hitaaseen kuolemaan täysin verrattavissa oleva ripuli on taas saapunut seurakseni. Tää käy melkein ihan arkipuhteesta, siellä kotisuomessa painatte 8 tuntia päivässä otsa hiessä duunia, ja mää väännän täällä yltäpäätä hiessä tavaraa pakoputkesta vähintään yhtämonta tuntia. Ei tää oo helppoo kellekään. Hienoo kuitenkin huomata että Suomessa on taas asiat komeesti. Martina ja Eskokin keikkuu taas otsikoissa, täydellistä! Martina tekee kuulemma musiikkiakin nykyään? Joko se on mennyt levymyynnissä Antti Tuiskun ohi? Terveisiä Santasen Martinalle, toivottavasti sun ällöttävä kurkkupaise on jo parantunut!

Eipä paljoo asiaa taas vaihteeks tullu, mutta tää on mulle lähes hengellinen kokemus jakaa ajatuksia tän tietokoneen kanssa, tää on mun jälkeen toisiks fiksuin objeki tässä kämpässä. Jussi tulee heti partakoneen ja tyhjän hammastahnatuubin jälkeen tiukasti vitosena. Se on muuten Jutin pelinumero! Viikon verran vielä ollaan siis Kutalla, surffaillaan, köllitään riippumatossa ja jännitetään meinaako toi tulivuori koskaan ees purkautua. Nähin kuviin ja tunnelmiin,

Toivon sydämestäni että oli hyvää.

Tolle oon todella vihanen!

"Nyt voi naattia naattia naattia!"

Osku ja Juti