Terveisiä Ubudin eläintarhasta!

Ubudin ajaton ja kiiretön elämä on leiponut matkamiehistämme charmikkaita ja levänneitä pojan koltiaisia. Päivät kului uima-altaalla ja riippumatossa lähinnä vartalo vaaka-asennossa, niska mukavasti tuettuna. Kuulostaa pelkältä ruusunpiikeillä tanssimiselta, mutta kyllä mua vastoinkäymisetkin alko vähän rasittamaan! Täkäläiset eläimet ei tuu oikeen juttuun meikäläisen kanssa, ja meillä on pienet jengisodat käynnissä, joten kerronpa näistä heti kärkeen:

Ubudissa on Monkey Forest, ja kuten arvata saattaa, se on täynnä apinoita ja japanilaisia. Eli kahdenlaisia apinoita, ainoo mikä nämä kaksi lajia erottaa toisistaan on se, että toinen apinaroduista kantaa mukanaan toistatonnia maksavaa Canonin M85 SUPER – järjestelmäkameraa, toinen ei. Mehän tietty mentiin Jussin kanssa hölmöilemään apinametsään kovalla itseluottamuksella, heitin oikeen komeesti vielä Nepalin Tuhkimoiden (hyvä netu!) pelipaidan päälle ja fiilis oli katossa. Helvetinmoinen apina-jengi lähestyy joka suunnasta, ne ilmeisesti luulee että me tultiin vikittelemään niiden naaraita, ryöväämään banaanivarastot ja hakemaan myllyä, mutta ei se ollu meidän tarkotus! Mua alko vähän pelottamaan että ne käy käsiks, ryöstää mun puhelimen ja lompakon, repii Netun pelipaidan ja syö mun viimeset suklaakeksit, mutta ei, ne löysi jotain paljon parempaa. Mun skootterin penkkini! Jumalauta, kaveri alko järsimään mun skoban penkkiä ja mä olin paniikissa mitä mää teen! En uskaltanu hyökätä koska tää ovela paskiainen otti tukijoukoiks koko lauman isoimmat ja pahimman näköset korstot, joten en voinu hyökätä näitä vastaan, ja Jussista nyt olis ollu apua yhtä paljon kun ankkurista putoovassa lentokoneessa. Päätin jäädä ihmettelemään kaverin ruokailua, ja kun oli saanu tarpeekseen se lähti meneen. Hyppäsin äkkiä skootterille ja ajettiin helvettiin koko mettästä! Näytin vielä keskaria sille mulkulle! Olikohan se varmasti apina vai japanilainen?

Seuraavana päivänä menin hoitamaan tarpeitani bungalowimme miestenhuoneeseen, kunnes katseeni kiinnittyi kattoon. Mun ainoo pelkoni koko täässä maailmassa, HELVETILLINEN HÄMÄHÄKKI! Ja tietty ne tappaja-apinat. Kusi katkes kun seinään ja ryntäsin vessasta ulos. Jussi oli päikkäreillä, mutta kelasin että tää on hätätilanne. Komensin vanhempana ja viisaampana Jussia tappamaan tunkeilijan, mutta tämä ”luontoäidin suosikkipoika” kieltäytyi, ja sanoi että hoitaa hämiksen ulos elävänä. Mua tilanne hirvitti ihan helvetisti ja paikat tärisi, joten mä hyppäsin kameran taakse ja kuvasin koko episoodin. Mentiin vessaan, ja Jussi alko spideriä pyydystämään, mulle iski hirvee paniikki ja koitin päästä vessasta pois, ja siinä rytäkässä rikoin myös vessan lukon.Pääsinpähän pois, ja kohta tuli Jussikin hämähäkki tyylikkäästi roskiksessa, elävänä! Olin ylpee matkakaveristani, mutta sain tapauksesta niin kovat traumat, että muutaman kerran päivässä ja aina kusella käydessä on tarkistettava vessan jokainen nurkka.

Mua on pitkin reissua vaivannu todella oudot unet. Terveisiä kaikille jääkiekon ystäville, ja etenkin niille jotka muistaa MM-95 ihmeen ja Timo Jutilan huikeen kääntölämärin yläminttuun, mä oon nähny jo kahdesti unta Timo Jutilasta. Kiitos Juti!

Käytiin yhtenä iltana istumassa iltaa Peterin ja yhen Petskun muikkelin kanssa, syötii ja nuolastiin parit kaljat, oli aika lepi ilta. Innostuttiin Jussin kanssa ottaan myös täkäläistä kiljua, eli Arakia, eli härmäksi palmuviinaa. Tätä taikajuomaa valutetaan kookospähkinästä, ja yhden lasillisen saamiseen tarvitaan pari-kolme tuntia valuttamista. Ei ollu maulla pilattu, mutta tulipa maistettua!

Mieli alko tekemään takas aalloille, ja lähettiin metsästään uutta surffispottia. Käytiin paria kattomassa, mutta korallin ja kivien takia päätettiin että varmaan mukavampi reissata paikasta toiseen jollain muulla kun pyörätuolilla. Suunnattiin siis takaisin Kutalle. Heti laudat alle ja aalloille, ja kas kummaa, tää hommahan rupee luistamaan! Poimittiin aaltoja kuin vanhat konkarit konsanaan, mä oon käytännössä jo täysin valmis lopettamaan kaiken rehellisen työn, muuttaan tänne ja perustaa oman surffikoulun. No ei ihan, mutta rupee jo toimimaan tää homma, huomenna lisää!

Liikenne täällä Indonesiassa, ja lähes koko Aasiassa on melkoista härväystä, ja skootterilla painellessa pitkin kylänraittia välillä saa jännittää oman hengen, ja vuokratun skootterin puolesta. Liikennesääntöjäkin tuntuu olevan kaksi: Pienempi väistää isompaa, ja jos mahdut voit mennä. Täällä on vielä helkkaristi ykssuuntasia, mutta ollaan sovellettu sen verran Jussin kanssa muilta esimerkkiä ottaen, että ohutta siivua voi ottaa myös vastakarvaan, mutta ei yli kymmentä kilometriä. Jalkakäytävälläkin voi tarpeen tullen ajaa, sillon on äärettömän tärkeetä muistaa laittaa valot pois (no se oli puhtaasti mun ja Jussin sääntö). Poliisit täällä on suoraan sanottuna _perseenreikiä_, jotka yrittää kusettaa rahaa turisteilta esimerkiksi väärän väristen kenkien tai kierojen silmien perusteella. Mulla on vähän kumpaakin, joten konstaapelin pilli on kohtalaisen usein soinut tien varsilla, pitää vaan hymyillä ja vilkuttaa ja jatkaa matkaa.

Hitaaseen kuolemaan täysin verrattavissa oleva ripuli on taas saapunut seurakseni. Tää käy melkein ihan arkipuhteesta, siellä kotisuomessa painatte 8 tuntia päivässä otsa hiessä duunia, ja mää väännän täällä yltäpäätä hiessä tavaraa pakoputkesta vähintään yhtämonta tuntia. Ei tää oo helppoo kellekään. Hienoo kuitenkin huomata että Suomessa on taas asiat komeesti. Martina ja Eskokin keikkuu taas otsikoissa, täydellistä! Martina tekee kuulemma musiikkiakin nykyään? Joko se on mennyt levymyynnissä Antti Tuiskun ohi? Terveisiä Santasen Martinalle, toivottavasti sun ällöttävä kurkkupaise on jo parantunut!

Eipä paljoo asiaa taas vaihteeks tullu, mutta tää on mulle lähes hengellinen kokemus jakaa ajatuksia tän tietokoneen kanssa, tää on mun jälkeen toisiks fiksuin objeki tässä kämpässä. Jussi tulee heti partakoneen ja tyhjän hammastahnatuubin jälkeen tiukasti vitosena. Se on muuten Jutin pelinumero! Viikon verran vielä ollaan siis Kutalla, surffaillaan, köllitään riippumatossa ja jännitetään meinaako toi tulivuori koskaan ees purkautua. Nähin kuviin ja tunnelmiin,

Toivon sydämestäni että oli hyvää.

Tolle oon todella vihanen!

"Nyt voi naattia naattia naattia!"

Osku ja Juti

Moro toverit!

Kuala Lumpur on taakse jäänyttä elämää, ja parempi niin. Ei ollu kovinkaan päräyttävä paikka, onhan se iso kaupunki keskellä viidakkoo ja komeita pilvenpiirtäjiä, mutta siinä se olikin. Helvetin kallistakin oli verrattuna yleiseen Aasian hintatasoon, ei sopinu meidän kukkaron nyöreille sellanen peli, joten poukittiin näppärinä jätkinä Indonesian Balille ottaan vähä helppoo ja kokeileen miten surffilauta tottelee härmän jätkien käskyjä. Vikana iltana Kuala Lumpurissa käytiin morottamassa todellista reissuruunaa suoraan Suomen Raahesta, armeijatoverini Vänrikki Silvola. Kaljat lipastiin ja heitettiin vitsiä, Samun matka jatkuu seuraavaksi Intian maille. Tsemiä Samulle!

Balilla on ollu aika kosteeta keliä. Päivät kuluu rannalla ja illat kaljalla. Ihmeiden aikakaan ei oo ohi! Kaiffari johon törmättiin Toballa, Peter, bongattiin Balin pimeiltä kujilta. No Petehän poukki meidän kaa samaan hostelliin ja kyllä sitä piti sitten kaljalle lähtee illalla. Suomalaisille loppasuille tää on äärettömän petollinen paikka. 4 euron kohtuullista korvausta vastaan kaks tuntia hanaolutta niin paljon kun sielu sietää. Kyllä sen melkein jo arvaa miten tälläset hommat päättyy. Siihen kylkeen vielä tunnin ilmaset drinkit, kyllä kroppa kiittää! Samassa mestassa on vielä keskiviikkosin ”thousand wings Wednesday”, eli helkkaristi siipiä! 10 sentillä lautasellinen siipiä, ei oo kallista huvia! Särpimeksi tietysti olutta. Ollaan Jussin ja Peten kanssa lähetty aina ”parille kaljalle ja aikasin nukkumaan”, mutta kyllä sen arvaa että ei sitä oo ennen kolmee lähetty ykskään ilta vielä kotiin. Onneks muutama klubi on auki aamu kaheksaan jos tuntuu ettei tanssijalka rauhotu millään. Yöllä meidän kotikadun täyttää epätoivoset touhupeput jotka koittaa saada rikkaalta länsimaalaselta rahaa ja rakkautta. Ei heru. Äitille terveisiä etten ole käyttänyt huumeita, enkä ole riippuvainen alkoholista. Sydän.

 

Mä oon alkanu aika paljon vundeeraamaan kaikenlaisia asioita. Musta on tullu aika syvällinenkin persoona, oon löytäny uusia puolia itestäni nyt kun on ollu aikaa vaan olla ja miettiä asioita. Mulla on pirun hauskaa pelkästään yksinäni riippumatossa asioita pyöritellessä. Mä oon saanu huikeita visioita omasta tv-sarjasta, ja mun elokuvaprojektikin etenee kovaa vauhtia. Ei sen suurempia suunnitelmia, jos ohimennen leffan ja tv-sarjan tekis.

Viiden päivän kekkerit Kuta-biitsillä oli pakko vaihtaa levollisempaan touhuun. Otettiin skootterit heti alussa pariks viikkoo, ja vaihdettiin nyt mestaa Ubudiin. Ei oo samanlainen turistihelvetti kun Kuta, ja täällä on muutenkin aika lungi meno. Mä oon koko viikon ollu laiska enkä oo jaksanu blogia kirjotella ja nyt tuntuu että juttua tulis taas ovista ja ikkunoista, mutta mä rupeen lopettelemaan pikkuhiljaa.

Iltalehdessä huudellaan että toi tulivuori meinaa posahtaa ja aamulehti uutisoi legioonalaistaudista joka riehuu Balilla. Lentoja peruutellaan jatkuvasti kun toi perkele savuttaa niin paljon. Hyvällä pohjalla siis meidän hommat.

Mä en tiedä millon musta tuli niin iso poika että krapulat on yhtä helvettiä. Täällä kuumassa ja kosteessa vielä kun iskee kunnon viidakkodarra, kyllä on Ollikaisen poikaki hiljanen. Tosin se häviää kohtuu nopeesti kun pääsee veteen temmeltämään. Mulla oli ensimmäinen kiukuttelupäiväkin torstaina. Kaikki vaan ärsytti, tein nopeen listan näistä asioista: Krapula, en osaa surffata, vesi on märkää, nälkä, kylmä, kuuma. Kai se oli vaan darran vika, mutta tänään pysähdyin hetkeks ja älysin että mulla on ikävä ihmisiä kotisuomessa. Kattelin pahimpaan ikävään kuvia ihmisistä, ja eksyin myös kattelemaan meikäläisen ja Teemu ”siivi” Pohjanlehdon koheltamisia ostoskärryillä ja sytytysnesteellä.  Rakkaat ystävät, kai me ollaan vielä ystäviä?

-Oskari

Hou hou niggas and brothas!

Haikein mielin jäi Toba järven kauniit ihmiset ja maisemat taakse, matkaseurana Jussi, rinkka, reppu ja ripuli. Pari tuntia ennen lähtöä sain vielä tuntemattomalta tytöltä rakkauskirjeen, joka lämmitti mieltä kummasti. Tyttö tuli vielä laiturille näyttäytymään ennen lähtöä ja pyysi että jäätäis vielä pariks päiväks, mutta selitin tytölle kohteliaasti että ”i have to go, im sorry”. Oon aika haartbreikköri!

Hypättiin botskiin ja tavattiin 27-vuotias Peter suoraan United Kingdomista, eli sieltä saarivaltiosta jossa kaikki tykkää jalkapallosta enemmän ku omasta muijasta. Peter oli poikkeus. Sillä ei ollut muijaa, mutta futiksesta tykkäs helvetisti, eli juttua riitti. Huuli lensi kun spitaalisten pikkujouluissa konsanaan, ja päätettiin ottaa Peterin kanssa kimppataksi Parapatin satamasta Medaniin. Viiden tunnin matka kului yllättävän helposti, ja Peterin sähäkästä matkaoppaasta katottiin vielä yhteinen majotus ja päätettiin mennä porukalla syömään. Okei nyt tää alkaa kuulostaan jo kohtuu homoeroottiselta rakkaustarinalta, otetaan siis nainen mukaan kuvioihin.

Pyörittiin Medanin keskustassa ilta 7 aikaan kohtuu turistin näkösenä, Medan on siis aika iso city, Indonesian 3. suurin, kun meidän luokse käppäilee ehkä 147cm ja 38kg tytteli. Ensireaktio oli että ”voi hellanlettas, onks sun isi hukkunu, me autetaan sua”, mutta ennenkun ehdin suutani avata mimmi alko sylkeen juttua kun kovempikin vitsin vääntäjä. Mimmi neuvo meille hyvän raflan ja lähti vielä saatille. No sit se jäi kumminki istumaan meidän kanssa ja rupateltiin, muikkelin nimi on Angel, ikää 24-vuotta jota ei kyllä uskois, koska se oli oikeesti niin vauvelin kokonen. Angel kysy mikä on homman nimi, ja selitettiin että aamulla lähetää lentokenttää kohti, Peterin lento lähti 8.30 Jakartaan, ja meillä 9.10 Kuala Lumpuriin (Kiitos Remonttipalvelu Marko Koskelan Mastercard), eli otetaan aamulla kimppataksi hotellilta kentälle. Okei, mimmi lupas että tulee aamulla taksin kanssa meidän hotellille 6.30 ja saattaa meidän kentälle? Mietittiin et mitä helvettiä, onks se tosissaan. Peter pihvas iltaoluset vielä hotellilla ja aateltii et nähään aamulla 6.30 aulassa oli taksia tai ei.

Alkavasta yöstä vois kirjottaa kokonaan oman blogin, se oli helvetillinen. Mentiin nukkumaan n. klo 00.00. Kämpässä ei ollu ilmastointia, vaan jouduttiin pitään ikkunaa auki et saatais happee. Huoneessa piti olla ”fani”, eli tuuletin katossa. No, fanihan oli sellanen koko Aasian pienin pöytätuuletin jota myydään honkkarissa tarjoushintaan 4,90€, ja jota ei a) pystynyt virittään mihinkään ja b) se oli aivan paska. No, kyllä yks yö tässä menee, tästä ei oo kun 5-6km lentokentälle. Kun päivällä etittiin raflaa, katottiin et onpa meidän hostelli komeella paikalla kun on noin hieno rakennus vieressä. Eikä se mikä tahansa rakennus ollukaan! Ensinnäkin, koska jouduttiin pitämään ikkunaa auki, kämppä oli helvetin kuuma ja AIVAN TÄYNNÄ HYTTYSIÄ JA MOSKIITTOJA, JUMALAUTA MÄ OON PAUKAMILLA! Juuri ja juuri kun sai unen päästä kiinni joskus puoli kolme niin tämä viereinen helvetin iso ja hieno rakennus laittaa sellasen sirkuksen pystyyn että oksat pois omenapiirakasta! Perkele, se oli koko Medanin suurin moskeija, ja noiden islamin-uskosten pyhä temppeli alotti sellasen saatanan joikaamisen että olin kiskoo pääni irti! Nukuin earit korvissa, mutta se meteli oli niin helvetillinen ettei mitään saumaa nukkua! Ihme että oli halpa hostelli! Jussi nauhottikin tuota joikaamista vittuuksissaan kun ei saanut nukuttua, ääninauhaa mahdollisesti julkaistaan tapahtuneesta myöhemmin (?). No, onneks meteli kesti vain 2,5 tuntia, eli päättyi jo aamulla 5.30, eli puoli tuntia ennen herätystä! Kyllä mua niin vitutti, ja niin vitutti Jussia ja Peteriäkin!

Aivan paukamilla unettoman yön jälkeen aulassa oli päivän ensimmäinen positiivinen yllätys. Angel ja taksi! Mikähän mimmi tää oikeen oli, haluaako se ryöstää vai raiskata meidät, vai miks se lähtee vapaaehtosesti saattamaan meitä lentokentälle? Toivoin hiljaa mielessä että raiskais ennemmin, koska rahat on muutenkin tiukalla, ja äiti sano että ennen lähtöö että ”älä vahingossakaan soita ja kysy rahaa lainaan vaikka mikä tulis”, eikä Angel ollut yhtään hassumman näkönen pakkaus.

Peter hyppäs koneeseensa ja jäätiin Jussin ja Angelin kaa venaamaan meidän lentoo. Lähettiin Jussin kanssa vessaan ja mimmi vahti meidän kamoja, todettiin vaan Jussin kanssa että tarvii tutkia rinkat ennen koneeseen lähtöö ettei se laittanu mitään parin kilon heroiini-pussukkaa matkaevääks. Eipä ollut, hypättiin koneeseen, heipat Angelille ja Malesiaa kohti!

Kuala Lumpurissa paikallinen ”taksikuski” Hans Lankari otti meidät kyytiinsä ja lähti kiikuttamaan hotellia kohti. Jäätiin pois, maksettiin, mutta kaveri perkele lyöttäyty meidän seuraan. Eka hotelli oli kallis, joten käveltiin seuraavaan, ja kaveri tulee messissä. Vielä paskempi kun edellinen, katotaan vielä seuraava. Ja mitä, tää arjen sankari jätti taksinsa jalkakäytävälle ja valittee meidän kanssa mieluista hotellia! Teki mieli sanoo että luiki ny helvettiin siitä vainoomasta, mutta ei kehdannu. Lopulta löydettiin hotelli, taksikuski istuskeli aulassa, ja kärpän lailla singahdettiin hissiin ja äkkiä huoneeseen ja oven 14 eri lukkoo niin tiukasti kiinni että kaveri ei tänne enää seuraa. In your face Hans!

Meinattiin joutua vielä ottamaan Pirkanmaa vs.Bronx painimatsi kun baarissa joku mokkamuna yritti ottaa kuvaa ja pakitti Jussin syliin, yöntimon britti-kaveri nappas Jussin perään lähteneen kaverin mutta kivitalon kokonen isoveli rynni voimalla kohti Jussia. Jussi pyysi heti aluks anteeks ettei tulis mitään hässäkkää, mutta ei näköjään riittänyt. Menin väliin ennen kun tää kuulantyöntäjä kiskoo Jussin pään irti, ja sanoin että "sorry for my friend, it was an accident", mutta 1,5 päätä isompi jamppa otti mua päästä kiinni ja kyykisti mun korkeudelle ja huusi mun korvaan "HE IS MY BROTHER!". No vittu hii is mai frend ja se oli vahinko, pystykkö rauhottuun! Oli kohtuu orpo olo kun seisoin kahden ison ja vihasen neekerin ja yhden britti-urpon ympäröimänä jotka vaati meidän päitä vadille. Tilanne onneks rauhottu ja päästiin jatkamaan matkaa, vähän kyllä kuumotti.

Huomenna matka jatkuu kohti Balin aaltoja, tiedossa surffausta ja levyttelyä. Suomessakin tuntuu tapahtuvan aika helvetisti kun Martinan ja Hunksi-Eskon eropuinti keikkuu kohta toistaviikkoo Iltalehden luetuimmissa. Hajoilkaa siihen!

Lake Toba ja levännyt Oskari

Mietteitä Toba järven rannalta

Onko se täydellinen aamu kun heräät töihin 6.30 raaputtamaan helvetilliseen pakkaseen auton lasista jäätä pois, ja loppupeleissä huomaat että ei se auto ees starttaa? No eihän se oo! Sen sijaan mä heräsin klo 11.40, vedin kamat niskaan ja astelin Toba järven Samosir saaren kadulle jossa lapset leikkii hymyssä suin, ja kun Jussin kanssa käveltiin ohi ja morotettiin niin jäbät halus että me viedään niitä ”kuukävelylle”, eli nostellaan ilmaan. Nyt siellä tietty naureskellaan porukalla että ”tais olla helvetin pieniä ja kevyitä lapsia jos säkin jaksoit nostaa”. No niin ne olikin, mutta niillä oli tosi hauskaa! Kaduilla kaikki hymyilee, jengi moikkaa sua, tulee jutulle... Täällä on väkisin hyvällä tuulella! Suomessa kun sanot jollekin ventovieraalle tyypille kadulla moro se epäilee sua jonkin sortin happopääks tai pirinistiks.

Tää on niin paljon makeempaa kun ykskään Thaimaan turistirysä jossa kaikki pyörii kolikon ympärillä ja kadut on täynnä kusettajia, pukukauppiaita ja kerjäläisiä. Täällä ei tuu ykskään touhupeppu nykimään hihasta, eikä kaupustelijat vainoo kaikenmaailman ”höpöhöpö”- roinansa kanssa. Sen lisäks paikallisen Batak- heimon naiset on äärettömän kaunista sorttia! Siis ihan yleisellä sektorilla, ei oo näkyny oikeestaan yhtään kunnon rosvosektoria, ja taso on pirun kova! Ja mikä parasta, jengi ei täällä hirveesti törmää vaaleisiin nuoriin miehiin, voin kertoo että tämänkin näköset kaverit joille länkkärimimmit nauraa on näillä markkinoilla kuumaa kamaa. Ei taida mimmit tietää että on olemassa myös oikeesti komeita länkkäreitä, voisin kuvitella kun tähän mestaan seilais paatti josta poistuis kaarti Suomen komeimpia kavereita, heitetään nyt vaikka Mikko Leppilampi, Markus Pöyhönen, Antti Kaikkonen, Toni Jukarainen ja Koskelan Väiski, siinä olis jätkillä pitkä liuta mimmejä mistä valita.

Tulipa lässyteltyä taas aika pehmosia. Ai mitäs me ollaan tehty? No, me otettiin parina päivänä skootterit alle ja lähettiin kiertelemään Samosirin saarta. Tiet oli kohtuu pieniä, mutta maisemat sitäkin komeempia. Olo oli kun bussikuskilla kun sai kokoajan olla lapa suorana vilkuttamassa jengille, hymyilin niin paljon että hampaat oli hyttysiä täynnä kun pysähdyttiin. Käytiin ziikaamassa hot springsejä, eli kuumia lähteitä (ne oli tosi kuumia oikeesti), ja heitettiin perus maaseuturundia ihan vaan pyöräkuumeen elvyttämiseks, se meinaan läheni jo neljääkymppiä.

Muuten ollaan otettu aika lepisti, ei suurta stressiä mistään, köllötelty riippumatossa, luettu Juha Vuorisen kaunokirjallisuutta ja syöty. Alkomahooliakaan ei oo tullu otettua yhtä kahta satunnaista iltakaljaa lukuun ottamatta. Eilen tuli vähän otettua, mutta oli hyvä syy!

Meidän viereinen rafla on perus ”family-busines” homma, eli siellä työskentelee kolme siskosta ja yks veli. 25-vuotias Las, ja 19-vuotias Ifi on osottautunu äärimmäisen mukaviks typyköiks, ja ollaan monet kerrat heitetty likkojen kaa vitsiä. No eilen päätin olla rohkee ja kysäsin lähtiskö likat pyörähtään paikallisessa sulkemisajan jälkeen. Ja kyllähän ne lähti. Mentiin paikalliseen Onnelaan, eli pieni tanssilattia, bilispöytä ja muutama pöytä sisällä ja muutama ulkona. Istuttiin ja juteltiin, siinä älys taas kuinka yllättävän hyvin sitä asiat on itellä vaikka sitä ei aina osaa arvostaa. Mimmit herää JOKA AAMU, 7 päivää viikossa klo 7, ja klo 8 aukee rafla. Sulkemisaika on klo 23, mutta niinkun eilenkin viimeset asiakkaat lähti vasta 00.00. Paskalla palkalla raataa helvetin kovaa duunia ja odottaa vaan että joku rikas länkkäri veis ne pois tästä oravanpyörästä. Vanhempi likoista, Las, on jo ihan hyvillä, sillä on joku 28-vuotias brittiurpo, rikas tietokonekoodari-äijä, näyttää vähän Martti Ahtisaaren ja Vesa-Matti Loirin risteytykseltä, joka vie sen Balille samaan aikaan kun me ollaan siellä, ja ne menee siellä naimisiin jonka jälkeen muuttaavat Australiaan. Ja tää Las on siis niin kaunis, mukava ja hyväkroppanen mimmi että huhhuh, ja sillä on sellanen rikas valas äijänä, on tää väärin! 19-vuotias Ifi ei jää pekkaa pahemmaks, ja on kyllä niin nätti tapaus, kelpais ihan kenelle tahansa! Tehtiin kyllä Jussin kanssa heti selväks että ollaan molemmat persaukisia paskaduunareita ja vielä rumimmasta päästä. Mutta mukavia likkoja kaikinpuolin!

Lässytin taas. Yks ilta oltiin bilistä hakkaamassa ja paikalle poukki pari rastapäätä heittään rystyä. No toinen kavereista oli Suomessa käynykin, Turussa ja Tampereella, ja osas muutaman sanan suomeekin. Toinen jampoista tunsi Madventures- sankarit Rikun ja Tunnan, ja kaiffari soitteleekin kitaraa vuonna 2002 kuvatussa ykköstuotantokauden ”Lake Toba” jaksossa. Päädyttiin toisen hepun omistamalle guest houselle, jossa esiin kaivettiin tietty kitara, bongorummut ja joku lyömäsoitin jota oli helppo soittaa, mä otin siis sen. Suureks hämmästykseks kaverit alko soittamaan Zen Cafen Todella kaunista! No mikä sen hienompaa, yhteislaulut käyntiin vaan! Tuli sitä vedettyä vähän Guns and Rosesia ja muutakin, mutta sitten unten maille.

Tulipa taas tekstiä, toivottavasti ees joku jaksaa lukee. Pari nopeeta vielä putkahti mieleen! Nähtiin villisika! Ja sit yks helvetin pelottava homma, lähettiin syömään yks ilta, Jussilla valkonen paita päällä, MITÄ IHMETTÄ!!! Lepakko hyökkäs meidän kimppuun! Jumaliste että ravattiin kun päättömät kanat ja meikä aivan paniikissa! Täällä on muuten laillista syödä/ostaa/myydä näitä paikallisia sieniä, täähän on alunperin melkonen ”hippiparatiisi” kaiken maailman sienien ja kasviensa ansiosta. Täällä siis myydään ”Magic Mushroomeja” ihan laillisesti melkein jokasessa puljussa. Niistä tehdään vaikka mitä keittoja, pirtelöitä ja pitsoja. Parempi jättää ehkä testaamatta. Ehkä.

Anteeks.

Osku

Toballa on kivvaa ja kommeeta!

Bangkok on vähän niinku Turku. Sieltä on aina kiva lähtee pois. Vietettiin aika huuruiset pari iltaa kun saatiin miesvahvuuteen mukaan pari suomalaista kesähessua, Ville ”voittaja” Arponen ja Riku ”tohtori” Litmanen. Äärimmäisen mukavia ja komeita kavereita. Kaljahommiks se tietysti meni mutta sama sen väliä, muutama Changitorni tuli ryystettyä ja vesipiippua tuli imuteltua, sitten vähän opettaan täkäläisille miten laitetaan jalalla koreesti yökerhossa. Törmättiin muutamaan finski-muijaan, jotka oli VÄHÄN raskaita, suoraan stadist tiätsä, niin coolia kun voi vaan olla, kyllä oli luojan lykky että jäivät Bangkokii.

Puhetta oli ollu että sillon kun on siirtyminen paikasta toiseen ei otettais muljua edellisenä iltana, taas huomas minkä takia. Aamu alkoi komeesti, nukuin hotellissa ja puhelin pirisee, no respastahan sieltä kilauteltiin että tunti sitten oli check-outti. Non nii, ja missähän Jussi painaltaa. Jossain hämäräporukassa helvetin kaukana hotellilta pankkikortti hukassa rahattomana. Great! Jatkoin unia ja sieltähän se sankari sitten saapui monen mutkan kautta. Hotellista pihalle ja kohti lentokenttää. Meinattiin ohimennen myöhästyä vielä lennolta, mutta kyllähän ystävälliset Air Asian typykät meitä odotteli. Perseet penkkiin ja kohti Medania.

Medanissa kaivattiin johtajaratkasuja, joita irtos kahdelta väsyneeltä ja krapulaiselta suomijuntilta taas ihan yllinkyllin, kello oli yheksän illalla. Jäädäänkö Medaniin yöks vai painellaanko samaan syssyyn Toballe. Medanilta on tänne Toballe vielä vähän matkaa, taksi olis lähteny rapealla 70$. No thanks. Hypättiin Indonesialaisen häntäheikin kyytiin joka heitti meidät ”bussi-asemalle”, josta lähti 11 hengen minibussi kohti Tobaa. Oltiin jo kusta hunajaa kun huomattiin että meidän lisäks kyydissa oli vaan 3 muuta. Matkaan lähdettiin torvet soiden mutta sitten pysähdyttiin ja kyytiin hyppäs pari lisäkaveria. 11 hengen minibussi muutettiin 16 hengen bussiks, tilaa oli noin 23cm per perse, ja matkaa 4½ tuntia. Sillon tuntu mopovuosien ”pystyykö monkkaria ajamaan kolmepäällä”- leikit yllättävänkin helpolta. Kukaan ei puhunut eikä ymmärtänyt sanaakaan englantia, melkosta vitsiä lensi siis koko matkan. Onneks radiosta tuli listahittejä, mm. Celine Dionia ja Elton Johnia, pystyttiin ainakin laulaan porukalla.

Toballe saavuttiin 3 aikaan yöllä, bussi tiputti meidän pois ja oltiin kohtuu orpona Toban pimeillä ja autioilla kujilla. Nähtiin onneks jotain jengiä, ja muutama muukin porukka ja kysyttiin tietä. Äijät pyöritteli päätään kerta toisensa jälkeen, jengi ei oikeesti osaa yhtään englantia! Käytin kaikki kielitaitoni saamesta saksan kautta savoon, Jussi heitti viittomakieltä mutta ei! Käytiin kolmesta mestasta kysymässä yösijaa, kaikki täynnä tai aivan helvetin kalliita. Pyörittiin 5 asti aamulla rinkat ja reput selässä niin turistin näkösenä kun voi vaan pyöriä. Ohi ajeli kaikenlaista jengiä, ja nostin peukun pystyyn ja päädyttiin täkäläisten seuraan jonkinlaiseen kulkuvälineeseen joka lähti ajamaan ihan hevon perseeseen. Jäätiin 8 kilometrin jälkeen pois ja käveltiin johkin hotelliin, josta saatiin vihdoin 7 aikaan aamulla taksi satamaan, hypättiin botskiin ja tultiin tähän Samosiron saarelle. Taas pyörittiin ja etittiin kivan näköstä bungalowia, ja sehän löyty heti 9 aamulla, tosin huone saatiin vasta klo 11 koska oli täyttä. Kyllä uni maitto.

Nyt kuitenkin turvallisesti riippumatossa köllötelty päivä, tarvii ottaa pari päivää puhtaasti helppoo että jaksaa taas. Onneks on aikaa. Tää on muuten ihan helkkarin komee paikka, tarvii muutama kuva räpsiä muistoks. Tässä oli joskus vuosia sitten tulivuori joka räjähti atomeiks ja muodosti hirveen kokosen kuopan, paikottain 500 metri syvä. Mahtuu polskimaan. Huomenna skootterit alle ja saarta kiertelemään, hommattiin maanantaiks lentoliput Kuala Lumpurista Balille, täällä levytellään varmaan perjantaihin asti, kattoo jos vaikka elämä voittais vielä. Tulipa paljon tekstiä ja vähän asiaa, laitetaan väsymyksen piikkiin.

Rakkain terveisin Osku